Piilomaja

Muuttokuorma viety!

2010-02-01T08:43:00.001+01:00

Tervehdys armaat! Olen muuttanut Wordpressin suojiin. Tässä linkki.

Täynnä?

2010-01-29T21:33:00.000+01:00

"Ei voida lähettää tiedostoa (IMG_4338.JPG), koska sivusto on ylittänyt lähetettyjen tiedostojen kiintiön."

Kun saa tuollaisen viestin yrittäessään laittaa kuvaa blogiinsa niin tarkoittaako se että blogini on nyt täynnä? Onhan siinä jo pian 1000 kirjoitusta ja kuvia aikalailla, että voi se olla mahdollistakin.

Pitäisikö tässä nyt sitten...uutta majaa rakentaa?

Pientä kehää

2010-01-29T10:03:00.001+01:00

Kävin eilen pienemmän pojan luokan luokkaretkikokouksessa. Kättelin opettajan ja sanoin kenen äiti olen. Opettaja sanoi että olisi sen silmistä tunnistanut kuitenkin. Kysyin mihin voin mennä istumaan ja hän sanoi että mihin vaan. Istuin ihan vahingossa oman lapseni pulpettiin. Koko kokouksen ajan katselin opettajan muhkeita viiksiä. (Koko koko, kokkeli kok!)

Minun ympyräni ovat aika pienet. Oikeastaan hyvin pienet. Toisaalta se on hyvä, toisaalta on hiukan hassua että aikuisen ihmisen viikon suuri tapahtuma on puolen tunnin kokous lapsensa luokassa. Kun kiertää pientä kehää niin asiat tiivistyvät, eikö niin? Kertaantuvat, jalostuvat? (Äkkiä pois täältä, meni kikkailuksi!)

Asetelma

2010-01-29T07:26:00.000+01:00

Yläkerrassa terassille vievän oven vieressä on kaappi missä säilytämme työkaluja. Säilytämme siellä myös multaa, lannoitteita ja torjunta-aineita. Kaapin päällä on purkeissa ja koreissa siemeniä, kuivatettuja auringonkukkia ja sen sellaista.

Ja sitten siinä on asetelma. Erehdyin siirtämään kuvassa näkyviä kiviä, noita vasemmassa reunassa olevia ja niin oli asetelma pilattu. Olen tyhmä, tuhma ja tahallani rikoin, sanottiin.

Nyt en saa edes korjata virhettäni koska pilaisin vain lisää, sanottiin myös. Asetelma olkoon siis noin.

Ei millään uskoisi että kohta voi taas iskeä siemeniä multaan ja niistä tuleekin jotakin! Ei mitään kummallista tai hienoa, mutta virhreää joka tulee mustan mullan alta. Se on ihan käsittämätöntä ja se on mahdollista joka vuosi.

Elämä on värejä

2010-01-28T09:50:00.003+01:00

Kuvat Agnès Emeryn kodista ilahduttavat minua aina, mutta erityisesti nyt, kun ulkona on kaikki väri kateissa. Olen kyllästynyt lehtien valkoisiin koteihin. Olen samaa mieltä Agnèsin kanssa: "Elämä on tehty väreistä. Valkoinen kadottaa ajan myötä kauneutensa ja vaatii jatkuvaa raikastusta säilyttääkseen loistonsa." Lisäisin vielä: valkoinen on "pikkusievä". Pyydän jo etukäteen anteeksi lukuisilta valkoisen ystäviltä!

Vaikka Agnèsin 400 neliön brysseliläistalo vuodelta 1890 jääkin suurimmalle osalle meistä täysin saavuttamattomaksi haaveeksi, niin jotakin pientä tuosta maailmasta voi saada omaankin kotiinsa. Kaakeleita (vaikka vain yhden!), kippoja ja kuppeja nyt ainakin.

Olen kirjoittanut Emery & cie -kaupasta viime elokuussa. Tässä linkki ensimmäiseen kolmesta postauksesta. Tässä toinen, ja kolmas. Liikkeitä on myös Pariisissa ja Lontoossa on kuulemma hiljan avattu show-room.

Pamplemousse

2010-01-27T10:33:00.001+01:00

Greippi on ranskaksi pamplemousse. Se on minusta ihana sana. Nyt pamplemousse maksaa 1,60€/kilo ja minä syön ainakin kaksi päivässä. Tällaisia punertavia, mieluiten. Näissä on tarra missä lukee Florida ja mietin olisiko siellä Floridassa kiva istua pamplemoussepuun alla ja voisiko vain ojentaa kätensä ottaakseen hedelmän.

MUOKKAUS: Tästä linkistä pääsee kuulemaan miten pamplemousse ääntyy.

Ikävä

2010-01-26T12:25:00.000+01:00

Minun on ikävä tuota tukkaa. Pidän siitä tunteesta kun hiukset eivät mistään kohtaa mene naamalle vaikka päällään seisoisi. Ja nykyään kun melkein seisonkin, tai olen ainakin pää alaspäin useamman kerran viikossa.

Muistan myös kovasti arvostaneeni sitä että tukka oli hetkessä kuiva ja kuin itsestään valmis. En voi sietää hiusten kanssa nyhräämistä.

Olen osoittanut itselleni melko vierasta harkintaa kun en ole vieläkään rynnännyt mihinkään vaikka pieni pää on kummitellut mielessäni "jo" kaksi päivää. Ehkä minua pidättelee se, että muistan miten malli kasvaa hetkessä hölmöksi ja miten joka kerta saa jännittää tuleeko seuraavallakin kerralla hyvä. Eikä ihan aina tule.

Minulle on ominaista se että ensin tavoittelen jotakin ja kun melkein sen saavutan, tuhoan kaiken ja palaan lähtöruutuun. Siksi kaikki hiustenkasvatukseni ovat aina päätyneet kasoiksi kampaamon lattialle.

Eipä silti...maailmassa on aika paljon naisia joilla on luiru, kusenvärinen polkkatukka ilman minuakin. Että senkin puoleen kuoriutuminen voisi olla taas paikallaan.

Mistä tulevat

2010-01-25T09:14:00.000+01:00

Minulla on kausia jolloin muistot pulpahtelevat jatkuvalla syötöllä tajuntaan eivätkä tunnu noudattavan minkäänlaista logiikkaa. En osaa enää nähdä mielleyhtymien taakse enkä ymmärrä mistä mikin kumpuaa. Öisin unet jatkavat siitä mihin päivällä ei ollut aikaa.

Eilen tuli jostakin syystä mieleeni suolampi jossa uin lapsuudenystäväni kanssa. Sen vesi oli jäätävän kylmää eikä lammessa tuntunut olevan rantoja ollenkaan. Sinne mentiin kelluvaa laituria pitkin ja lammen reunat olivat höllyvää kasvistoa. Ystävän isä sanoi: tämä lampi on pohjaton. Silloin minusta tuntui että se imee minut pohjaansa - vaikkei sitä olisikaan.

Tammikuun luonne

2010-01-24T10:17:00.000+01:00

Tammikuu on lipunut ohitseni ja olen tyytyväinen siitä. Alunperinkin olin päättänyt olla kiinnittämättä sen suurempaa huomiota koko kuukauteen. Ajattelin että jos ignoreeraan sen niin se ei pysty näyttämään todellista luonnettaan.

Tammikuun todellinen minä on kalsea, kolea, raakakin. Se on tyly, tympeä ja pitkäveteinen. Se on enimmäkseen kaikkea muuta kuin niitä asioita josta minä pidän. Mutta ei minulta kysytä ja se onkin ihan hyvä. Tammikuun tehtävä on opettaa minulle kärsivällisyyttä, malttia ja sopeutumista. Joka ikinen vuosi sama juttu tämän tammikuun kanssa. En ole sinut sen kanssa. Alan kuitenkin oivaltaa että on oltava tammikuu jotta sen jälkeen voi olla helmikuu ja ne kaikki muut siinä sitten.

Sujuu

2010-01-22T14:34:00.001+01:00

Palasin vielä.

Kakkuresepti ei tuntunut riittävältä viikonlopun toivotukselta. Palan halusta kertoa että meillä on aivan ihanan auringonpaisteinen päivä ja että vähätkin neilikat näyttävät paljolta kun ne jakaa moneen vaasiin - tai mitä pulloja nyt sattuu löytämäänkin.

Tein yhden taulunkin. Ylipäätään juuri tänään kaikki tuntuu kummallisen mutkattomalta ja sujuvalta. Toivon sitä samaa teille kaikille.

Tähän vuodenaikaan...

2010-01-22T10:02:00.000+01:00

Jos sattuisitte kaipaamaan herkkukakkua viikonlopuksi niin harkitkaa ihmeessä tätä!

Gâteau à l’orange. Ihana appelsiinikakku joka on ollut blogissani varmaan ennenkin esillä. (Ehkä useinkin, en vain muista koska viimeksi.)

Tämä tuo hiukan kesää tähän vuodenaikaan!

Kakku on kaiken lisäksi superhelppo tehdä.

50 g korppujauhoja

200 g sokeria

4 munaa

100 g mantelijauhoa

1 iso teelusikallinen leivinjauhetta

yhden appelsiinin ja yhden sitruunan raastettu kuori

2 dl oliiviöljyä

Pinnalle:

yhden appelsiinin ja puolikkaan sitruunan mehu

sokeria

Vatkaa munat ja öljy sekaisin. Lisää muut ainekset. Sekoita hyvin.

Kaada vuokaan, paista 180 asteessa noin 40 min.

Keitä kattilassa pienellä tulella hedelmien mehua ja sokeria. (Ohje sanoo 75 g mutta paljon vähempi riittää minusta.) Kaada neste uunista otetun kakun päälle. Anna imeytyä ja iske kiinni heti kun ei polta enää suuta....

Vinkkejä:

käsittelemättömät sitrushedelmät olisivat tietysti parhaita...mutta ellei löydy niin toki muutkin käyvät. Ehkä huolellinen pesu poistaa ainakin osan kuoren myrkyistä.

Jos ei kaipaa niin kovasti makeutta voi päällekaadettavan kastikkeen tehdä enemmän sitruunapainotteiseksi. Vaikka kokonaan sitruunanmehusta. Sokeria kyllä tarvitaan jotta pintaan tulee tietty rapeus ja jotta kastike jähmettyy.

Ohjeessa vinkataan myös koristelemaan kakku appelsiininviipaleilla ja syömään haalea kakku paksun luonnonjugurtin kera.

Katsotaan

2010-01-21T13:17:00.000+01:00

Kävin neurologin luona. Hän päätti että tehdään kolme tutkimusta. Ensimmäinen on 2.2. Kuun lopulla menen kuulemaan tulokset.

Olen tyytyväinen siitä että lääkäri kuunteli ja tutki minua tunnin. Hyvä juttu sekin että nyt tutkitaan kunnolla mistä kaikki oireet johtuvat. On vähän tällainen olo. Samaan aikaan hiukan pelottaa mitä näkyy kun oikein tarkasti katsotaan, toisaalta tietysti on huojennus siitä että pian tiedän mistä on kyse. Toivottavasti.

Päivän huomio

2010-01-20T10:49:00.000+01:00

Teknisen vian vuoksi minun kaunis kirjahyllykuvani jää nyt julkaisematta mutta osaan minä ilman kuviakin selittää. En malta odottaa että Blogger tervehtyy vaan huudan havaintoni ilmoille:

Oletteko huomanneet että suomalaisessa kirjakaupassa pitää kulkea pää oikealle kallistettuna?

Entä tiesittekö että ranskalaisessa kirjakaupassa kuljetaan vastaavasti pää vasemmalle kallellaan?

Ajatelkaa sitten meidän kirjahyllyä ja kuvitelkaa miten pää heiluu puolelta toisella kun sieltä pitää jotakin löytää.

Älä selitä!

2010-01-19T09:51:00.001+01:00

Minulla on naamassa punaisia näppylöitä joista toivoisin pääseväni eroon. Sitä odotellessa haluan peittää ne. Menin eilen apteekkiin ostamaan itselleni tarkoitukseen sopivaa peitekynää, joka lupaa samalla hoitaa finnit pois.

Katselin hyllyssä eri vaihtoehtoja. Otin pakkauksia käteeni ja luin mitä missäkin luvattiin. Myyjä tuli luokseni kysymään tarvitsenko apua. Ja mitä teen: alan jumalaut selitellä että olen tässä ostamassa peitekynää tyttärelleni (???) jolla on tällainen iho-ongelma...on nähkääs siinä iässä kun niitä usein on. Kun tunnen että myyjä katsoo naamaani kuvittelen hänen paljastaneen valheeni välittömästi ja alan selittää lisää. (Häpeä.) Että ennenkin tytöllä on tällaista ollut mutten muista mitä silloin käytettiin...se kyllä auttoi...

Voisin tehdä pitkän listan tilanteista joissa tunnen typerää tarvetta alkaa selitellä asioista ihan kuin olisin tekemässä jotakin väärää tai jopa rikollista. Tiedostan täysin asian idioottimaisuuden ja pyrin tästä kovasti eroon. Onko muita selittelijöitä? Oletteko keksineet mistä se johtuu?

Paossa

2010-01-18T08:50:00.001+01:00

Pienemmän pojan kaveri tuli eilen yökylään. Minulle tuli tarve, öö tuota, haukata hiukan happea, niin sanoakseni. Kiersin korttelin ja toisenkin. Pariin kertaan.

Meillä ei mitenkään vaivaksi asti lapsia kyläile että ei tämä siitä johdu. Minä vaan en jotenkin osaa olla vieraiden lasten kanssa luonnollisesti. Ja kun on lapsia joista ei niin kovin pidä, vaikka kuinka yrittäisi.

Äsken tarjosin viime tipassa herännäille aamiaisen ja mies ajoi koko lastin kouluun. Pakko myöntää ettei pienestä yövieraasta oikeasti mitään haittaa tai edes vaivaa ollut. Iloa näytti olevan pojalleni. Pitäisi varmaan tehdä jotakin omalle asenteelleen.

Alussa

2010-01-16T12:59:00.001+01:00

Kolme kuukautta sitten aloitin Pilateksen. Olen harjoitellut 2 tai 3 kertaa viikossa (joulun aikaa lukuunottamatta), sen lisäksi toisinaan kotonakin. Nyt kehtaa ehkä hiukan katsoa mitä on tapahtunut:

Aloitetaan sisäisistä muutoksista. Huomaan tulleeni siinä mielessä riippuvaiseksi lajista että odotan päivää jolloin on seuraava kerta. Huomaan että toisinaan tekee mieli ahmia lisää tunteja, mutta pidän tolkun päässä sillä tuo ei ole suinkaan ilmaista eikä liika harjoittelu välttämättä ole edes hyväksi. Kuvaamani riippuvuus on ehdottomasti vain hyvältä tuntuvaa!

Minulle on vahva tunne siitä että tämä on minun lajini. Voisi niitä olla muitakin, mutta Pilates nyt ainakin sopii minulle loistavasti. Pidän siitä että liikkeet on hyvin tärkeää tehdä juuri prikuulleen eikä sinne päin. Se ei onnistu heti eikä ihan sittenkään, mutta siihen on minusta pyrittävä alusta alkaen tai sitten ei kannata tehdä yhtään mitään. Pikkutarkkaa, hidasta, keskittynyttä. Valitettavasti Pilateksen nimellä tarjotaan joissakin paikoissa ihan mitä hyvänsä jumppaa.

Olen rentoutunut ja rauhallisempi (no, en toki aina!) kuin vielä 3 kuukautta sitten.

Ulkoisista muutoksista selvin on minusta se että jalkani ovat suoristuneet. En tarkoita että ne olisivat olleet erityisen kierot ennenkään, tai koukussa, vaan sitä että koko jalan liikkuvuus (alkaen nyt ihan nivusista asti) on parantunut ja kun seison ja katson itseäni edestä päin näen jalkojen linjan muuttuneen paremmaksi. Valitan etten ehkä osaa ihan selittää.

Vatsalihakseni ovat voimistuneet kovasti ja vatsa on sen myötä litistynyt. Kehon voimapiste on siirtynyt lähemmäksi ja lähemmäksi oikeaa paikkaa, hurraa! Selkäpuoli on saanut oman osansa, kiitos siitäkin.

Olen luullut olevani hyvin notkea ennenkin mutta nyt olen notkeampi. Selän välilevyjen väli on pidentynyt, minkä seurauksena olen "kasvanut". En olisi uskonut (vaikka siitä olin selityksiä lukenutkin) mutta se on totta: olen pidempi. Ryhtini on pakottamatta parempi. Jäsenet ovat oikeilla paikoillaan pingottamatta.

Käsivarteni ovat paremman muotoiset. Voin selvästi havaita olkapäiden muutoksen. Hartiat ovat laskeutuvat luonnollisesti sinne missä niiden tulisi ollakin, kun rintalihakset on saatu venytettyä auki. Solisluut osoittavat suoraan sivulle eivätkä ole v-asennossa kuten tuppaavat olemaan jos hartiaseudun lihakset ovat kireät. Minusta naamanikin on paremman värinen kun veri kiertää esteettömämmin koko kehossa.

Olen aivan kiistatta saanut paljon lisää voimaa ja liikkuvuutta ihan joka puolelle kehoani.

Olen oppinut hengittämään uudella tavalla ja uusi hengitys on muuttunut automaattiseksi.

Tässä on jo paljon enemmän kuin tässä ajassa olisin uskaltanut edes toivoa, mutta silti ymmärrän olevani vielä alussa. Ymmärrän, että mikään ei voi kehittyä loputtomasti, jossakin on kaikessa takaraja...mutta rajat ovat liikkuvia, onneksi, ja vielä kaukana.

Jatkan matkaa.

Ei enää kaukana

2010-01-14T13:29:00.000+01:00

Istuin eilisiltana tässä nojatuolissani ja kirjoitin erääseen kirjeeseen ettei minulla ole vähään aikaan ollut mitään mielenkiintoa nähdä juuri lainkaan vaivaa sen eteen, että meillä kotona olisi hiukan viihtyisämpää. Kirjoitin vihaavani nojatuoliani koska se on monesta kohtaa rikki, nuhjaantunut ja oikein symboloi kaikkea muutakin rikkinäistä kodissamme. Paljon muutakin valitin siinä kirjeessä. Siitä, etten ole pessyt ikkunoita herra tietää koska viimeksi, että kaikki on jotenkin tahmeaa ja pysähtynyttä. Kämppä täynnä kummallisia tavaroita joilla ei ole mitään paikkaa. (Tai on sentään. Suurimman osan paikka on roskissa.)

Sitten kyllästyin siihen ruikutukseen ja oikein tunsin miten jotakin tapahtui. Sen jonkun vaikutuksesta kävelin yläkertaan, otin vastapestyn päiväpeiton ja heitin sen nojatuolin päälle. Voiko se olla näin helppoa? Minulle tuoli on taas aivan riittävän hyvä. Runko on ehjä ja tuli ilmaiseksi se uutuuden tunne jota nyt kaipasin.

Tänään se jokin jatkoi työtään minussa. Ostin kukkia mitä en ole tehnyt pitkään aikaan. Tein monenlaista järjestelytyötä ja ihan riemumielin. Kun en voinut olla tekemättä. Siihen tuli oikein palo.

Nyt ei olla enää kaukana siitä että pesen ikkunat.

Ruusun juhlapäivä

2010-01-14T09:36:00.001+01:00

Ruusu & risu täyttää tänään kaksi kuukautta. Kippis! Toiset ne ovat kauniita vähän rupsahtaneenakin. Taidan silti ostaa hiukan tuoretta vaasiin tänään. Edelliskerrasta onkin aikaa.

Teippimuistelokirjoitukseeni liittyen sain vinkin Vantaan kaupunginmuseon Muistaakseni -blogista, jossa nimenmukaisesti muistellaan. Se onkin mukavaa, muistelu! Minä muistelen usein vanhoja, tai pikemminkin en niinkään aktiivisesti muistele vaan muistot tulevat ja minä ajattelen niitä. Jonkun mielestä se voi olla suorastaan merkki vanhuudesta tai menneisyyteen jämähtämisestä, mutta minä otan sen niin että menneet tekevät meistä sen mitä olemme eikä taapäin katselu ole mikään mummujen yksinoikeus! Tikut pois muistelijoiden silmistä!

Semmoistakin tuli mieleen että jos nyt olisin Hesassa niin menisin oikopäätä katsomaan Lean koruja! Muistan että alunperin (jo muutama vuosi sitten) päädyin Fine van Brooklyn -blogiin aivan sen nimen vuoksi. Pian selvisi että Waltarin pienoisromaani (mistä nimi) on Leankin suuri suosikki. En voinut olla heti pitämättä kirjoittajasta - ja sitten näin korut. Oih! ja Mamma Mia, ajattelin......Loistava tyylitaju ja huolella tehtyä. Yksi rannekoru mulla on, mutta ei taida jäädä ainoaksi.

Kalevankadulla pienessä Kolme toivomusta -liikkeessä näkee tammikuun ajan paitsi koruja niin tekijänkin, mikäli oikein ymmärsin. Linkki Lean blogiin missä lisätietoja asiasta.

Sävelmiä päässäni

2010-01-13T11:05:00.001+01:00

Sataa lunta. Päässä soi sävelmiä mikä sinänsä on ihan hyvä.

Minä itse olen tämä. Olen kirjoittanut siitä aikaisemminkin. Siitä miten sävelet tipahtelevat. Herättää levottomuutta, kuvastaa levottomuutta, tämä musiikki. Näennäisen rauhallinen. Nousee välillä, riehuukin, laantuu taas. Sitten loppuu kuin pois valuen, mutta jää mieleen ja vaivaa jotenkin.

Mies on tämän ensimmäinen osa. Herääkin näihin säveliin jotka kuvastavat häntä. Rauhallinen, rauhoittava, tyyni, tasainen. Hidas. Toistuu samana ja on siksi niin kaunis. Luotettava.

Asiaa teipistä

2010-01-12T12:22:00.001+01:00

Yhtäkkiä muistan kahdeksannen luokan kevättalven ja työelämääntutusmispäivän. Muistan miten jännitin ehdinkö ajoissa töihin ja miten mietin tarkasti mitä sinne voi panna päälleen. Työpaikkani oli tamperelaisen teippitehtaan toimistossa. Väitän muistavani täsmälleen millainen kokolattiamatto siellä oli ja miltä salissa tuoksui, miltä käytävillä tuoksui. Kai se oli se teippi, ne teipit.

Muistan että minua jännitti selviydynkö kaikesta. Onneksi selvisin, nimittäin minulle annetuista tehtävistä ei uunoinkaan olisi voinut olla selviytymättä. Mapitin joitakin papereita aakkosjärjestykseen (olivatkohan ne tilauksia, saattoi olla). Kun olin mielestäni mapittanut noin ikuisuuden ja katsoin kelloa laskeakseni montako tuntia on kotiinpääsyyn huomasin työskennelleeni vasta puolitoista tuntia. Aurinko alkoi vasta nousta Iidesrannan suunnasta ja kylmän pakkaspäivän sävyt värittivät konttorin.

Mapittamisen jälkeen sain tehtäväkseni "tarkistaa" taskulaskimella joitakin laskuja. Huomasin äkkiä että homma oli vain ajantapoksi suunniteltu juttu kun eivät varmaan uskaltaneet antaa minun mitään oikeaa työtä tehdä.

Loppupäivän olin jossakin hiivatin varastossa missä oli teippejä ja tarroja. En muista mitä siellä piti tehdä. Sain luvan ottaa mukaani joitakin tarroja mutten ottanut. Kello neljä minut kutsuttiin teatraalisesti johtajan luokse ja minulle ojennettiin sata markkaa.

Symboli

2010-01-11T09:10:00.000+01:00

Olen ajatellut:

mikä olisi se esine tai "juttu" (tai oikeastaan mikä hyvänsä) joka symboloisi minua? Samaan tapaan olen miettinyt muiden ihmisten kohdalla. Mikä olisi se mistä heti tietäisi että aha, tuo tarkoittaa sitä ihmistä, tuo kuvaa häntä, tuo on Hänen Merkkinsä, suorastaan.

Ajatukset ovat menneet näille laduille Hustvedtin kirjojen laatikoiden, kuvien ja nukkien myötä ja omien laatikkoleikkieni seurauksena.

Vastauksia en ole juurikaan keksinyt. Sen totesin päässäni että luultavasti sitä itse toivoo että se minua symboloiva juttu olisi joku kiva asia, joku hieno ja ylevä - mutta että se saattaisi hyvinkin olla jotakin ihan muuta, eikä ehkä niin imartelevaakaan, ainakaan jos ihmiset rehellisesti kertoisivat.

Niin että ei mitään vastauksia tänään, kysymyksiä ja ajatuksia vaan.

Ottaa ja antaa

2010-01-10T17:26:00.003+01:00

Vaatihan se, talvi, mutta onneksi antaakin. Tulin juuri persmäestä ja vieläkin naurattaa.

Puiston rinteessä liukui satakunta ihmistä ja tyyli oli todella vapaa!

Mäkeä voi laskea ainakin

- pulkalla

- erilaisilla muovipusseilla

- puhallettavilla rantaleluilla

- traktorin sisäkumilla

Nuo ovat aika yllätyksettömiä ja ennestään tuttuja, mutta mitäpä sanotte miehestä, joka lasketteli uuninpellillä! Seuraavaksi hassuin oli minusta pikkulasten hiekkalaatikon kansiosa, tyynyillä vuorattuna. Ikea-kassit olivat yleisessä käytössä ja yllättävän monta puista jalaskelkkaa näimme myös.

Aikuisia oli laskemassa vähintään yhtä paljon kuin lapsiakin. Paskantärkeys oli mäen nyppylältä poissa ja kaikenlaista vaateviritystäkin näki. Yhdelläkin joku kumma vapputukka pipon alla. Belgialaisissa olen havainnut jo ennenkin tietynlaista luovaa hulluutta ja havaintoni senkuin vahvistui. Ilahdutti myös kovin kuulla ranskan lisäksi ainakin ruotsia, englantia, espanjaa, saksaa ja venäjää. Huomata miten toisilleen tuntemattomat ihmiset nauroivat saman asian äärellä.

Taustalla puissa huusivat vihreät linnut ja tunnelma oli vähintäänkin karnevaalimainen!

Viherrys

2010-01-09T08:23:00.000+01:00

Olen ajatellut ensimmäisen kerran ensi kesän tekemisiä. Luulin että kovinkin aikaista on, mutta on meillä tähän aikaan muinakin vuosina jo ollut selvät sävelet - eikä yhtään turhan ajoissa.

Ystäväpariskunnan kanssa tuumasimme että jos joku mökki...ihan vähäksi aikaa...että voisi olla yhdessä hiukan pidempään, puhua perustellisemmin. Meidänkin lapsille vähän mökkieksotiikkaa ja miehelle saunanlämmittämisen riemu!

Vuokrailmoituksia selatessani en voi kuin lennähdellä tämä tästä persiilleni: miten kummassa mökki viikoksi Vesilahdelta maksaa enemmän kuin loma-asunto Provencessa? Suomi on kallis maa, tiedän, mutta kyllä hulluuttakin on ilmassa. Sulkapallovälineiden käyttö kyllä kuulemma kuuluu karmeaan hintaan. Oh, boy!

Jatkan hakua. Kesä vihertää siellä jossakin muutaman kalenterisivun päässä. Kyllä me jotakin löydämme koska aina jotakin tuppaa tulemaan etsivän eteen.

Suljettu

2010-01-08T10:40:00.001+01:00

Anteeksi kun jankutan mutta vielä siitä Siri Hustvedtin kirjasta...The Blindfold. Tarina on jaettu neljään osaan, en sanoisi että ne ovat lukuja vaan pikemminkin osia, mutteivät kuitenkaan irrallisia. Niistä ensimmäisessä kirjan kertojaminä, Iris Vegan tekee työtä eräälle miehelle. Iris saa pieniä laatikoita joissa on yksi esine kerrallaan. Hänen tehtävänsä on kuvailla esine niin tarkasti kuin pystyy ja lukea sitten (kuiskaten, se on käsky!) ääninauhalle selostus kustakin tavarasta.

(Ajatus noista laatikoista toi mieleeni erään asunnon ikkunan tässä ei-niin-kovin-kaukana. Olen sen ennenkin esitellyt mutta menköön uusintana koska se on minusta niin kiehtova. )

Tuo ikkuna ja tarina Iris Veganista ja pienistä laatikoista muistutti mieleen itse tekemäni laatikot. Tämän ja tämän nyt ainakin.

Olen tehnyt laatikoita aikaisemminkin. Kun olin pieni laitoin leppäkertun tulitikkurasiaan. Panin sille pehmusteeksi pumpulia ja syötäväksi ruohoa. Kun aukaisin rasian myöhemmin leppäkerttu oli kuollut. Muistan järkytykseni edelleen. Halusin vain hyvää mutta mitä seurasi.

Leiki lapsi, leiki!

2010-01-07T08:32:00.001+01:00

Minä ja puukissa vuonna 1968.

Katselin eilen koulun jälkeen Katto Kassinen -filmin poikien kanssa. Olen lapsena lukenut Kassis -kirjat moneen kertaan (ja väkipakolla parhaita kohtauksia ääneen vanhemmilleni) ja nauroin nytkin. Ihan ilo oli katsella.

Mutta en minä mitä vaan, enkä vastentahtoisesti. En enää. Kun esikoinen oli aivan pieni minulla oli päähänpinttymä että lasta pitää koko ajan "leikittää" tai menee aivan kiville koko uusi ihminen. Ja hyvänen aika miten minä raahasin nenän eteen viihdykettä ja huolestuin heti kun lapsi vinkaisi tyytymättömyyttä (halusi kai olla rauhassa) ja mietin mitä seuraavaksi. Ja kehittävääkin pitäisi olla.

Istuin lattialla, kasasin sitä ja tätä, ehdotin, suunnittelin, toteutin. En ihan kauheasti tykännyt siitä mutta kun olin keksinyt että pitää. Toisen kanssa tuli järki päähän. Huomasin että on hyvä vähän olla ilmankin. Hengähtää, keksiä itse...On hyvä ennen kaikkea lapselle, mutta oi voi miten hyvä myös aikuiselle! Toki sekin auttoi että lapset ainakin toisinaan myös yhdessä puuhasivat.

Ja minä nousin vähitellen sieltä lattialta, polvet oikenivat aikanaan ja huomasin että hyvänen aika, ei lasta tarvitse opettaa leikkimään! Vuosisadan keksintö se oli minulle vaikka pitäisi ilmeistä olla.

Kyllä minä vieläkin osallistun, autan, joskus ehdotankin. Suuri ero on siinä että ellei kerta kaikkiaan huvita niin en tee. Yksi päivä huvitti niin hiivatisti että tein kenenkään pyytämättä legoista pyramidin. Niin suurta pyramidia ei meidän kotona ole ennen nähtykään!

Jään edelleen aina toisinaan kiinni siitä, että yritän esittää kiinnostunutta. Nyt nuo ovat niin isoja että huomaavat takuulla. Ehkä ovat aina huomanneet, nyt sanovat sen. Kun katselen sivusilmällä jotakin niiden ääliöfilmiä ja kysyn tekokiinnostuneella äänellä että "mitenkäs tuo tuolla tavalla?" tai hihkaisen "oho, tukka lähti!" niin pojat kääntyvät suhisemaan minut hiljaiseksi tai katsovat ilmeellä jonka nimi on "et ole ymmärtänyt mitään."

Ehkä en kertakaikkisesti olekaan. Missään vaiheessa. Mistään.

Ei huvita hytistä

2010-01-06T19:59:00.001+01:00

Vaikuttaa siltä että alakerran mies on lakannut lämmittämästä. "Tai sitten hän on kuollut tupakkaan", arveli poika. Lattiamme on kylmempi kuin koskaan tähän mennessä vaikka itse lämmitämme karseaa laskua uhmaten patterit hohkaten. Alhaalta se tulee, kylmä.

Kun menen ulos pukeudun niin kuin teillä siellä Suomessa pukeutuu viisaat kun on miinus 20 astetta. Meillä ei sellaisia lukemia ole, mutta olen saanut kyllikseni kylmästä ja heitän mitä vain ryijyä päälle sen karkottaakseni. En hytise hetkeäkään kun ei ole kerran pakko.

Tiedättekö mikä saa minut raivon valtaan? Äidit, joiden pienillä vauvoilla on kylmästä punaiset kädet.

*

2010-01-06T09:56:00.000+01:00

Eilen eräs nainen teki tarjouksen joka tekee elämästä helpomman joka tiistai ja perjantai (vaikkei se nytkään järin vaikea ole, elämäni). Kiltti ihminen, huomaavainen. Kiitos.

Yöllä pienempi tuli viereen koska hänen sängyssään näytettiin pahoja kuvia. Oli läpinäkyvä mies joka pani myssyn lasten päähän ja kun se pani sen myssyn niin lapset kuoli. Näytös seis, tuo on jo liikaa! Yläkerrassa on tilaa tällaisia hätätilanteita varten ja sen nuo tietävät.

Luen vieläkin Siriä. Miksi muuten puhutaan kertomuksen "punaisesta langasta"? Minusta se voi aivan hyvin olla valkoinenkin. En myöskään kaipaa päitä tai häntiä vaan sitä mitä siinä välissä on.

Ripeää

2010-01-05T11:43:00.000+01:00

Sunnuntaina kävi niin että olin tulossa kaikessa rauhassa puistosta poikien kanssa kun näin erään kaupan ikkunassa takin alennusmyynnissä. Se on kauppa josta löytäisin koska vain itselleni vaikka mitä ja se oli takki jota olen kytännyt jo elokuussa ensimmäisen kerran.

Nyt lupasivat puoleen hintaan.

Annoin avaimet pojille, käskin mennä kotiin siihen ihan lähelle ja lupasin tulla aivan pian.

"Äiti vain katsoo"...

Kotona lapset olivat sanoneet että äiti meni ostamaan nahkatakin - ja oikeassa ne olivatkin. Elämäni toinen uutena ostettu nahkatakki. Ripeästi napattu, viimeinen, minun kokoani. Aika paljon hienompi kuin se ensimmäisestä kesätyöpaikan tilistä ostettu silloin kahdeksankymmentäluvulla....

Iloitsen ihan kauheasti!

***

Osaisinpa toimia yhtä nopeasti tuon elokuussa aloittamani ihmisnukkea muistuttavan kissantekeleen kanssa. Tyyppi on edelleen päätönnä, mutta häntä sen sijaan ulottuu vaikka kuusi kertaa kaulan ympäri.

Käännetty

2010-01-04T14:18:00.000+01:00

Hiljattain luin siis Siri Hustvedin Lumous -kirjan suomeksi. Kun se loppui jäi jano. Hain divarista tuosta muutaman korttelin päästä kirjailijan vuonna 1992 julkaistun esikoisromaanin Blindfold, tosin ranskaksi ja nimenä Les yeux bandés.

Se on nyt puolivälissä ja minä huudan täällä melkein ääneen että miksi hiivatissa tuota kirjaa ei edelleenkään ole käännetty suomeksi?! Ei tarvitse olla suurikaan markkinanero tajutakseen että se menisi Hustvedin Suomessa(kin) saaneen suuren suosion ansiosta takuuvarmasti hyvin kaupaksi.

Onko jossakin joku puhelin jonne saa soittaa vihjepuheluina ehdotuksia käännettävistä kirjoista? Annetaanko niille minkäänlaista painoarvoa vai miten näistä asioista päätetään?

Istuuko jossakin joku Herra tai Rouva joka valitsee käännöksen ansaitsevat tekstit vai kuinka se menee? Onko olemassa "esilukijoita" jotka haravoivat maailmalla julkaistavaa uutta kirjallisuutta ja tekevät ehdotuksia? (Semmoisena olisi muuten kiva olla.)

Pistäkää joku adressi nyt jonnekin tai kirjaa ei pahassa lykyssä käännetä kuin käsissä.

Sana tammikuuksi

2010-01-04T08:41:00.000+01:00

Monen muun tavoin olen fyysisesti väsynyt, vähän romuna ja rikki. Onneksi mieli on kirkas kuin tammikuun pakkaspäivä!

Ase on ladattu: vitamiinit käytössä, tarkkaan valittu ruoka kauppalistalla, pilates-tunnit varattu ja aamu alkaa pitkällä venyttelyllä. Jospa 26.12 alkanut päänsärky vähitellen hellittäisi, jospa saisin liikkuvuuteni takaisin, jospa ei niin hengästyttäisi ylämäessä enää kuun lopussa.

Tammikuun sana minulle on keskittyminen. Se tarkoittaa paljon ja eri asioita. Silti sen kaiken voi sanoa tällä yhdellä sanalla. Aika paljon muitakin tarpeellisia sanoja putkahtelee mieleeni, mutta keskityn nyt tähän yhteen.

Mikä on sinun sanasi?

Hei kollaasi, kollaasi, kollaasi, kollaa....

2009-12-30T11:58:00.000+01:00

Parempi katsella taaksepäin jo tänään koska voi olla että huomenna ei enää kiireltään mitään näe. Lähdemme nimittäin kohti Calais’ta ja se tietää kaikenlaista puuhaa.

Mahtuipa tähänkin vuoteen taas kaikenlaista. Oikein hyvä vuosihan se, jos nyt jotenkin pitää arvostella. Elämää, monenlaista. Enimmäkseen hyvänlaista. Saan taas olla kiitollinen terveydestä, omastani ja läheisten ja rakkaudesta ja kaikenlaisesta sellaisesta. Ystävistä. Siitä ettei paha ole ulottunut meihin asti.

En taaskaan lupaa mitään. Viime vuonna toivoin , samoin toissa vuonna. Pidän kyllä muille antamani lupaukset mutta itseni kanssa on niin vaikeaa että olen luopunut lupailusta ja etenkin rikottujen lupausten tuottamasta itseruoskinnasta.

Vuodenvaihteet ovat minulle niin paljon joulua tärkeämmät. Olen aina pitänyt puhtaista pöydistä, tyhjistä sivuista ja uusista aluista - vaikka ne olisivat kuinka vaatimattomia eivätkä muut ehkä edes huomaisi niitä. Sisäinen kasvu, ihmisenä kehittyminen...siinä on hommaa mutta niin paljon mahdollisuuksia myös!

Kulttuuriuutisia

2009-12-29T10:31:00.000+01:00

Luen Lumousta. Ensin pelkäsin ettei se toimikaan mutta jossakin siinä sivun 50 nurkilla aloinkin lumoutua. Mitä kieltä! Herättää samanlaisia tunteita kuin Kaikki mitä rakastin vaikkei kirja ole ollenkaan saman kaltainen. Tai enkä onkin, jotenkin.

16. tammikuuta alkaen täällä Brysselissä on nähtävillä Frida Kahlon töitä.

Palais des Beaux-Arts de Bruxells, linkki museon sivuille.

Odottelen paria elokuvaakin. Toinen on Pérsecution, tässä mainosfilmi. Molemmat pääosan esittäjät kovasti mieleeni!

Toinen mielenkiintoinen on Serge Gainsbourgin elämästä kertova La vie heroique. Pääosan esittäjä on hämmentävissä määrin Gainsbourgin näköinen ja oloinen ja muista rooleista erityisesti Laetitia Castan esittämä Brigitte Bardot vaikuttaa vakuuttavalta.

Usko tai älä

2009-12-28T13:22:00.000+01:00

Omituisen epävarman ja lepattavan syksyn jälkeen tunnen vihdoin taas olevani Minä Itse. Se on hyvin tärkeää, muttei aina suinkaan itsestäänselvää.

Osittain nostan itselleni hattua siitä että olen "saanut itseni takaisin", osittain kiitän sitten vaikka tähtien asentoa asiain tilasta.

Niin, planeetat....Ajatelkaas, että ensi vuoden aikana tähtikartassani on useitakin sellaisia planeettojen ohituksia, jotka tapahtuvat vain noin 160:n vuoden välein. Minulla on jotenkin hyvin vahva ja tukeva olo. Ensi vuosi tuo jotakin erityistä, olen varma.

Jyväsiä

2009-12-27T08:49:00.000+01:00

Lapset ovat oppineet vuosien varrella sen tosiasian että kun meidän kanssa kulkee niin kirkot kierretään - ei kaukaa vaan perinpohjin. Tutkitaan myös menneen maailman museot, hiljennytään historian huminan äärelle, kolutaan kellarikerrokset, tankataan taustatietoa ja viivytellään muureilla.

Eihän se aina heitä miellytä, mutta tämä on meidän tapamme ja jotakin mitä haluamme heillekin välittää. Että katsokaa nyt miten vanha, miten upea, miten käsittämättömän taidokas. Ja huomatkaa tuo, eikö ole ihmeellistä!

Ja vähitellen he kyllä kasvavat huomaamaan, sitten suorastaan kilpailemaan siitä kumpi tietää enemmän. Kulttuurielämyksiä ja tietoa mahtuu pieneenkin päähän vaikka miten. Ei huolta yliannostuksesta tai pahaatekevästä vaikutuksesta. Tiedonjano kasvaa ymmärryksen myötä, palaset liittyvät hiljalleen toisiinsa. Pienistä tiedonjyväsistä tulee hyvä leipä.

Tiesittekö että Laon on ollut Ranskan pääkaupunki? Emme mekään ennen eilistä tienneet.

La cathédrale Notre-Dame de Laon

2009-12-26T21:59:00.000+01:00

Ymmärrys on loppua kun miettii että tällä paikalla oli kirkko jo 700-luvun lopulla. Nykyistä katedraalia alettiin rakentaa vuonna 1155. Sisällä mahtuisi pituussuuntaan juoksemaan sadan kymmenen metrin aidat ja leveyttäkin on yli 30 metriä. Askel kaikuu mutta mieli lepää.

Palannut

2009-12-26T19:01:00.000+01:00

Tänä aamupäivänä Laonissa.

Olisin voinut kuvata vanhaa kaupunkia viikon. Olisin voinut - jos olisin voinut. Nyt olemme palanneet ja kotiinpaluudepressioon liittyvä pyörremyrskysiivous on päällä.

2009-12-24T07:30:00.003+01:00

Ei sitten muuta.

Vaan haetanneeko tuo?

2009-12-23T12:09:00.000+01:00

Eilen pesukoneemme hajosi lopullisesti (?). Pidetään vielä tuo kysymysmerkki tuossa koska mieheni on Pelle Peloton ja on korjannut koneen ennenkin niin monesti. Kun se kone hajosi, niin koko talo pimeni. Sähköt katkesivat naps vaan. Lähdin selvittelemään asiaa taskulampun kanssa ja pimeässä kompuroimme alakerran miehen kanssa hänen kellariinsa pääkatkaisijalle. Niin virta palasi mutta pesukoneen rumpu ei enää pyörinyt.

Käsipelillä ei ehdi enää joulukuteita pestä. Pakon edessä mieheni suunnisti vaateostoksille. Lippu salkoon, tätä ei usein tapahdu!

Minä täällä kotona kyttään DHL-kuskia jonka pitäisi tuoda minun kenkäni. Tilasin kengät Ranskasta ja ne toimitettiinkin hyvin nopeasti. Valitettavasti vain olivat väärää kokoa. Molemmat, mutta keskenään eri kokoa. Seurasi meilejä ja yksi puhelu ja asia luvattiin hoitaa heidän laskuunsa hyvin äkkiä alta pois. Jos ei monoja tänään tule niin sapettaa niin hitosti kun huomenna en ole täällä niitä vastaanottamassa.

Lapset ovat olleet sunnuntaista lähtien sisällä. Vesi lotisee ulkona eikä ketään kiinnosta ns. ulkoilu. Muistelen että pyjamassa keekoilu oli itsestänikin tosi kivaa lapsena. Antaa pyjamapellejen olla, haetanneeko tuo?

Ai joo, ja kuva on joululta parin vuoden takaa. Kamera on jo pakattu niin että nyt mennään vanhoilla linnunpäillä!

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA TEILLE KAIKILLE.

Hiukan ennen joulua

2009-12-22T08:56:00.000+01:00

Talvipäivän seisaus on ohitettu, valo lisääntyy joka päivä. Otsassa ja leuassa on valtaisa finni kuten jouluun kuuluukin, lautasella speculoos -keksejä ja Roquefort -juustoa.

Olohuoneeseen rakennetaan pyramidia. Se on kuulemma täynnä muumioita. Taidan tietää mihin foliorulla on kadonnut.

Maanantaina täällä meillä

2009-12-21T14:17:00.000+01:00

Ruusu täytti kuukauden ellen väärin muista. Jatkan luonnontieteellisiä kokeitani ja katson tilannetta vaikkapa puolen vuoden päästä.

Vedenkeitin hajosi. Ihan haistapaskanvehje ylipäätään semmoinen minusta. Kaasulla kattilassa vesi tulee paljon nopeamminkin. Teetä kuluu ja muutakin kuumaa näinä päivinä.

Superherkkuni: kuivattu inkivääri sokerissa pyöriteltynä. Noita ei tarvitse edes piilottaa kun kukaan muu ei niihin kajoa!

Niin ettei eteensä näe

2009-12-20T18:00:00.000+01:00

Tänään pyrytti lunta melkein koko päivän. Mies vei lapset laskemaan pulkalla ja laski omankin takamuksensa kipeäksi. Minä kävelin tyhjillä, lumisilla kaduilla ja onnistuin jättämään aamun ensimmäiset jäljet hankeen.

Terassilla istui pieni lintu yhdellä jalalla ja pörhötti itsestään suuremman. Annoimme lisää ruokaa ja se maistui heti. Ihan jouluista yht’äkkiä.

Kylmänä aamuna

2009-12-19T09:22:00.000+01:00

Naapuritalon kissa kulki terassillaan jalkojaan nostellen. Kun olin hakenut kameran oli vain jäljet maassa enää. Kissa ei ulkoile ellei sitä huvita ja se onkin siinä ihan viisas.

Minä lähden jälkiä jättämättä pilatekseen. Kävelen, mutta kukaan ei tiedä mitä reittiä koska lumenrippeet ovat jäätyneet kovaksi.

Muutama jo valmiina

2009-12-18T12:47:00.001+01:00

Te jotka olitte kiinnostuneita koruista:

lähettäkää sähköpostia (osoite profiilista) ja mitatkaa ranteenne ympärys niin saatte korun joka ei kiristä ja purista tai toisaalta valahda maahan.

Leveämpi malli (2 cm) 15 € postituksineen ja kapeampi (hiukan yli sentin) 10 € postituksineen.

Hiukan "tuotekehittelyä" siihen ensimmäiseen tekemääni:

käytän nyt aavistuksen leveämpää vetoketjua jonka hampaat ovat pyöreät eivätkä raavi tai jää kiinni.

Hyvin luistaa

2009-12-18T08:20:00.000+01:00

Ensin en meinannut päästä koululle ja sitten emme meinanneet päästä sieltä pois. Voi pyhä isä mitä kaikkea voikaan tapahtua kun on kaksi senttiä lunta! Saimme liikuntaa enemmän kuin olisimme toivoneetkaan. Koulureput ja urheilukassit matkassa se ei ole pelkkää hupia.

Voimat palasivat kuitenkin äkkinäisesti ja eräät pitivät hauskaa vielä terassillakin...

Tänään sama edessä sillä erotuksella, että tänään on luvattu pakkasta koko päiväksi ja yöllä maahan jäätynyt loska ja sen päällä viisi senttiä uutta lunta pitävät huolen siitä että kaikki luistaa kuin rasvattu!

Eksoottista

2009-12-17T08:29:00.000+01:00

Tähän on tultu: ulkosuomalainen kuvaa talonsa katonreunaa kuurasta hurmaantuneena. Tänäään kuulemma saattaa tulla luntakin. Ihan oikeaa, ihan maahan asti.

Halleluja. Liikenne sekoittukoon, ihmiset myöhästyköön.

Helmiä

2009-12-16T09:22:00.001+01:00

Ystävä Suomesta soitti eilisiltana. Halusi vain lukea mulle ääneen hänelle kirjoittamiani kirjeitä, joita oli muutossa tullut vastaan. Hurjaa naurua luurin molemmissa päissä, muistoja ja mielikuvia meistä ja ajasta joka oli ja meni. Valoa pimeään iltaan, hymyä pitkäksi aikaa.

Ihan helmiä ne kirjeet, vaikka itse sanon. Arvostan sitä että ne on säästetty. Minäkin olen saamani säilönyt. Joskus vielä luetaan niitä livenä yhdessä ja nauretaan niin että räkä lentää ja tulee kramppi mahaan.

Kirjeistä tuli mieleen Tukholma (koska yksi siihen kovasti liittyikin) ja Tukholmasta tuli mieleen Kent ja siitä tuli mieleen Pärlor. Kuuntelen Kentiä mieluusti silloin kun ajetaan pitkiä matkoja. Mies tykkää kovasti myös ja laulaa mukana. Arvatkaa miltä kuulostaa kun ranskalainen laulaa omatekoista ruotsia?

Vähän kohmeessa

2009-12-15T08:47:00.000+01:00

Toinen aurinkoinen pakkaspäivä. Terassille jäätynyt jättityyny on oikeastaan kuin laakso ja kukkula. Kuin siinä olisi liukas mäki ja lapsilla hauskaa.

Kylmää on vain pari astetta. Eksoottista se silti on. Ihmiset ovat kummissaan ja kulkevat eri tavalla. Kaikki eivät vieläkään tajua pukeutua ja toiset taas näyttävät liikkuvan untuvatäkki ympärilleen vyötettynä.

Kotona on tänään pieni mielikuvitussairas. Annan olla, koska sellaiseen täytyy joskus olla mahdollisuus. Muistan itsekin miten suloista oli jäädä kun muiden oli pakko mennä. Ja kyllä se nenä vuotaa, ihan hiukan ainakin...

Oli pakko

2009-12-14T10:12:00.000+01:00

Minun on toisinaan aivan pakko saada tehdä käsillä. Hyvin useinkin, kun tarkemmin mietin.Tein vetoketjuista rannekorun. Sitä on hyvä löyhytellä vaikkapa koulun pihalla missä oikeat ja väärät timantit kilisee!

Sitten tein taulut. Sitten minun oli taas ihan hyvä olla, vaikkei ennenkään paha ollut.

Viikonloppu oli sellainen jolla painaa vaikka kaksi viikkoa peräjälkeen. Käynti uudelleen avatussa ihanassa uimahallissa, rauhaisaa oloa ja hyvä kirja. Pidän Juha Itkosen kirjoista.

IRM

2009-12-13T12:31:00.000+01:00

Muutama sana Charlotte Gainsbourgin uudesta IRM -levystä. Ensikuulemalla vain pari kappaletta miellyttää heti. Jää heti päähänkin. Sitten vähitellen enemmän, joka kerralla jokin uusi havainto. Aukeaa, tulee tutuksi. Lopulta tuntuu: juuri näin, näin se olikin hyvä tehdä.

Ei "helppo" levy, ei ehkä ollenkaan levy niille jotka eivät jo valmiiksi pidä Charlottesta. Kannattaa käyttää aikaa, kuunnella sanoituksia tutkien, kuunnella kokonaisuutena.

Suosittelen siis vanhoille faneille ja niille, jotka ovat avomielisiä uusien tuttavuuksien suhteen. Yhteistyö amerikkalaisen Beckin kanssa synnyttänyt kovin erilaisen levyn kuin edellinen 5:55 oli. Tällä levyllä huomaa välillä ettei melkein tunnista laulajaa (eikä se ole hyvä tai paha juttu) ja ihan kuin hän olisi saanut jonkun ekstrapalan itsevarmuuttakin lauluunsa. Niin hän itsekin arveli yhdessä haastattelussa. On kuulemma kova jännittäjä ja epävarma itsestään. Siitä huolimatta voi tehdä levyjä - ainakin jos äiti on Jane Birkin ja isä oli Serge Gainsbourg!

Tässä linkki kotisivuille. Siellä on ainakin yksi video ja siellä voi tutustua kappaleisiinkin jonkun verran. Nyt seuraan tulevia konsertteja sillä laulajatar on luvannut lähteä kiertueelle vaikka se kuulemma pelottaa kovasti. Äitinsä olen jo nähnyt, nyt olis tyttären vuoro.

Huomio: nimikappaleessa IRM on totta tosiaan täsmälleen samat soundit kuin joita kuulee aivojen magneetikuvauksessa maatessaan....Charlotte oli moisissa joutunut useaan kertaan ramppaamaan erään tapaturman jälkeen.

Ihan niin kuin pitääkin olla

2009-12-12T07:56:00.000+01:00

On sillä tavalla hämärää kuin tähän vuodenaikaan kuuluukin olla. Aurinkoa tarjoillaan välillä ja silloin pitää kääntää kasvot sitä kohti tai heitellä varjoja seinille.

Huomisesta alkaen sää kylmenee. Ihan oikeassa on. Kyllä talven kuuluu kesää kylmempi ollakin. Odotan muutosta epävarmana siitä onko se minusta hyvä vai paha juttu. Nyt on jo vaatteet kuin talvisotaan menossa vaikka on monta plussaa vielä. Kylmänsietokykyni on laskenut vuosien mittaan.

Päivät menevät aika nopeasti nyt. Ihan kuin muiden hösäys tulisi omaksenikin. Pidän huolen siitä että ehdin tuijotella kattoon ja kuunnella uutta Charlotte Gainsbourgia.

Avoin kirje pikkujoulua viettäville puolisoille

2009-12-11T08:48:00.000+01:00

Vältä lähteissäsi sanomasta: "en varmaan viivy pitkään", "se on vain ihan semmonen lyhyt juttu, syödään ja that’s it" tai "ei ne pitkään kestä, huomenna on kuitenkin työpäivä" tai muuta kukkua mihin et itsekään usko. Ei usko puolisosikaan nimittäin.

Yritä ystävällisesti muistaa mainita että olet jättänyt auton kotiin ja olet poikkeuksellisesti liikkeellä julkisilla. Tieto tästä helpottaa kotona odottavaa viimeistään siinä vaiheessa, kun hän vastaanottaa viestin missä lukee "juon vielä kaljan loppuun ja tulen sitten". (Mikä on lähetetty vastauksena klo 02 lähetettyyn kyselyyn "missä olet, tuletko vielä joskus?".)

Kun sitten tulet, älä suotta esittele kaikkea muovikrääsää mitä kassiisi on tungettu. Arpajaispalkinnot ja mainoskama ei jaksa kiinnostaa tähän vuorokauden aikaan, vaikka ne kuinka rempseästi esiteltäisiin. Voit myös pitää omana tietonasi sen, miltä kuulosti kun pomo lauloi karaokea.

Rangaistus alkaa kolmen ja puolen (levottoman) sängyssäheittelehtimistunnin jälkeen ja sen pituus (ja voimakkuus!) voidaan laskea monimutkaisella kaavalla, jossa muuttujina on juodun alkoholin määrä, nukutut tunnit ja unohtuneet tai kadonneet tavarat. Ja pari muuta juttua.

Yksi on varma: päiväsi on pitkä mutta vaikea. (Heh heh).

No onkos tullut...

2009-12-09T08:17:00.000+01:00

Tänä aamuna väsyttää. Katselin eilen Ranskan tv:stä loistavan dokumentin ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista, ja sen jälkeen aiheeseen liittyvän keskustelun ja terveisiä Kööpenhaminen kokouksesta.

Mitä sanoa....? Dokumentti sai mykäksi, itkemään ja halvaannutti. Toisaalta tuli toiveikas olo: jos me kaikki kovasti yritämme, jos lapsemme ovat viisaampia...jos...

Koko ajan kaikkialla sanotaan: en ole koskaan ennen nähnyt tällaista säätä, tällaista satoa, tällaisia tuhoja. Syynätään käyriä ja tutkitaan tilastoista ovatko tuntemukset todellisia vai heittääkö se kuuluisa miesmuistikin jo pahan lailla.

Kuinka ikinä onkaan, tänä vuonna joudun kirjoittamaan 'talven' lainausmerkkeihin eikä pipoakaan ole saanut päähänsä laittaa kun kerran. Auringonkukat ovat edelleen kirkkaan keltaisia terassilla ja puissa on silmuja. Ylipäätään ilmassa on keväinen tuulahdus. Mietin kehtaako siitä olla iloinen, kun se samalla tuntuu pahan henkäisyltä.

Väritetty totuus

2009-12-08T08:38:00.000+01:00

Esikoinen kysyi että tiedänkö mitkä syyt johtivat Ranskan vallankumoukseen. Valehtelin etten juuri nyt muista. Ehdotin sitä ettei Marie Antoinettella ollut tarpeeksi kenkiä....? Ei mennyt läpi. Loppuillasta tiesin jo oikeitakin syitä. Toivottavasti poikakin tietää ja muistaa tänään kokeessa.

Pienemmän kanssa kerrattiin englanninläksynä Euroopan pääkaupunkeja. England - London, Belgium - Brussels, Spain - Madrid, The Netherlands - Hamsterdam! Meillä on jo melkein käsikirjoitus valmiina piirroselokuvalle jossa hamsterit seikkailevat kanavissa, ujuttautuvat museoihin ja aiheuttavat paniikkia ja häiriötä punaisten lyhtyjen alueella. Filmaukset aloitetaan ihan kohta puoliin. Vähän on vielä rahoitus auki!

Kun kuusen lamput oli sytytetty alkoi pienempi laulaa ammuvainaan nuotilla: "Oi kuppisuu, oi kuppisuu...". Suomi-koulussa oli kuulemma oppinut silloin Hollannissa. Sävelestä päättelin että kyseessä on Oi kuusipuu, mutta laulu on paljon parempi näin väärinmuistettuna. Poikien kanssa se ei ole mikään ongelma. Hennolla kädellä väritetty totuus on toisinaan niin paljon kauniimpi.

Täynnä

2009-12-07T08:51:00.001+01:00

Olen aivan tyhjästä täynnä!

Miten paljon voikaan saada iloa siitä ettei käy (juuri) missään, tee (juuri) mitään.

Viikonloppu tuntui kestävän ikuisuuden. Kuin siinä olisi ollut tunteja koko viikon verran.

Kun ei hajota itseään joka suuntaan saa enemmän. Huomaa, kuulee, tuntee enemmän.

Aloitan uuden viikon hyvää täynnä.

Iso pipa

2009-12-06T13:57:00.003+01:00

Suomalaisuus on minulle myös (vai sanoisinko peräti ennen kaikkea?) suomen kieli. Minuuteni on hyvin vahvasti liitoksissa kieleen ja tarkemmin sanottuna nimenomaan tampereen murteeseen, jonka ympäröimänä olen elämäni ensimmäiset 30 vuotta elänyt ja joka jatkaa elämäänsä edelleen arkipuheessani.

Toivon että ihmiset jatkaisivat oman murteensa puhumista, missä sitten ovatkin. Toki tahatonta liudentumista tapahtuu toisen kielialueen paineessa, mutta ettei kukaan häpeilisi oman murteensa puhumista...Olen joka kerta iloinen kun joku huomauttaa että sää se vaa viäläki puhut niiv vahavaa tampereen murretta!

Sain käsiini Hannu Hyttisen ISO PIPA, tampere-suomi suursanakirjan. (Kustantaja Tampere-Seura ry). Se on jatkoa vuonna 1995 ilmestyneelle Pipa päässä rotvallir reunalla -kirjalle, joka oli aivan ensimmäisiä suomalaisia murresanakirjoja, ellei peräti ensimmäinen. Tuon jälkeenhän on julkaistu monenlaisia murresanakirjoja eri puolilla maata, on murteilla kirjoitettuja sarjakuvia ja vaikka mitä. Ja hyvä niin.

Tämä ei ole ihan mikä tahansa sanakirja. Räkä tyrskähtää nenästä ihan säännöllisin väliajoin - niin hauskaa lukemista tämä on! Tampereen murre ei kuulu ehkä niihin kauneimpiin, mutta rakastan sen ilmaisuvoimaa ja ilmeikkyyttä. Ja kuka nyt ei omaansa rakastaisi muutenkin.

Kirjaa voi kysellä Tampere-Seurasta, Kauppakatu 1, siellä "kellarissa". Seuralla on sivutkin. Anteeksnym meinaam muut. Meni vähä paikkakuntakohtaseks.

Resepti itselleni

2009-12-05T07:51:00.002+01:00

Kyllä sillä on varmasti merkitystä millaiseen aamuun herää. Onneksi voi muuttaa ainakin hiukan niidenkin päivien kulkua, jotka eivät ala aurinkoisina. Olen onnekseni taas tajunnut itsestäänhuolehtimisen merkityksen. Minä olen vastuussa itsestäni. Olen määrännyt itselleni paljon unta, hyvää ravintoa ja pilatesta. En kiertele kaupoissa kuin välttämättömillä asioilla. Välttelen melua ja ruuhkia.

Olen iloinen tuloksista. Ihan kuin pääkoppa voisi paremmin kuin mihin tähän vuodenaikaan noin keskimäärin olen tottunut.

Yksi asia huolettaa: puiden oksissa on silmuja. Toivon etteivät ne aukea vielä.

Vara parempi

2009-12-04T08:36:00.000+01:00

Olemme ottaneet joululamput aseiksi hämäryyttä vastaan. Seuraavaksi raahaamme kuusen terassilta alas. Kolmas joulu samalla kuusella. Mitä sitä uutta kun vanhakin on. Pistääkö joku paremmaksi?

Päätöksiä

2009-12-03T08:55:00.000+01:00

Olen aika huojentunut. Kahdenkymmenenviiden ihmisen joulunvietto on lyöty lukkoon. Ainakin päälinjat kuten majoitus ja syöminenkin, ainakin puoliksi.

Ei ole kuulkaa helppoa. Pitäisi olla samaan aikaan joustava mutta myös hyvin päättäväinen, sillä jos kaikille käy "ihan mikä vaan", ei päätöksiä synny. Jos taas käytetään "halki-poikki-pinoon" -menetelmää, on luultavasti enemmän tyytymättömiä kuin niitä muita. Vaikeuksia syntyy siitäkin, että asianomaiset eivät voi maantieteellisten tosiasioiden vuoksi keskustella naamakkain, eivätkä edes kaikki samaan aikaan puhelimessa. Videokonferenssia ei sentään yhden joulunvieton takia edes suunniteltu!

Mutta nyt siis tiedämme sen, että vietämme joulua mieheni sisarusten ja heidän perheidensä kanssa Ranskassa, Laon:issa. Se, että joulupäivänä joudumme syömään mitä luultavimmin jossakin pikaruokaketjussa alkaa olla jo niin suuri vitsi, että se herättää enää vain hilpeyttä! Yhdessäolo on tärkeintä, eikös se niin ollut.

Aivan tavallinen eilinen

2009-12-02T10:35:00.005+01:00

Tiistaisin isompi pääsee tuntia aikaisemmin kuin pienempi, joka jää vielä tunniksi tukiopetukseen. 15.30-16.30 kuluu siis esikoisen kanssa koulun pihalla odotellessa.

Eilen katselimme tarkasti yli lentäviä lentokoneita, teimme harppomisennätyksiä rappusissa, huomasimme että puun lehdellä voi peittää melkein koko taivaan (auringon ainakin!) ja sitten hyppäsimme hiukan ruutua ilman niitä ruutuja.

Kun pikkuveli pääsi koulusta oli jo aika hämärää. Kävelimme raitiovaunulle bussin sijaan koska on tylsää tehdä aina kaikki samalla tavalla. Kun hämärissä ohitimme hautausmaan huusi joku takaamme "buuuuuuu!" ja me oikeasti pelästyimme.

Lasikuvussa

2009-12-01T09:18:00.003+01:00

Kalenteriin ensimmäiseen taskuun laittamani pienen pienet lumiukot näyttävät aavistuksen verran irvokkailta näinä päivinä, kun lempivärin on parasta olla harmaa tai tulee masennus. Mutta onneksi pidänkin harmaasta. Oikein kovastikin kunhan on oikeanlaista harmaata. Vääränlaistakin on tähän aikaan näkyvillä katsoo melkein mihin vain. Kolkkoa, koleaa ja kosteaa harmaata. Naakatkin lyhistyvät tässä maisemassa.

Haluaisin lasikuvun alle. Siellä olisi tekolumen sijasta valkoista hiekkaa ja meri ja kassissa kirja ja hiukan eväitä.

Tyhjää

2009-11-30T14:02:00.002+01:00

Tähän tulee säännöllisesti tarve:
haluan heittää pois, panna kierrätykseen, luopua, jättää, hyljätä.
Materiasta puhun. Voi miten kaunis on puolityhjä vaatekaappi!

Kun kaipaan ajatteluuni selkeyttä ei mikään toimi sen paremmin kuin tavaran määrän minimointi ympäriltä. En pyri askeesiin koska se olisi kohdallani jeesustelua. Minä pidän vaatteista, esineistä, tavaroista. Kyllä niitä pitää olla, mutta paljon vähempikin riittää.

Innostukseni ei ole lapsiin tarttunut. Kieli pitkällä nytkin odottavat huomista että joulukalenterista tulisi ensimmäinen yllätys. Mieskään ei ole ihan samaa seurakuntaa kanssani. Ei osaa heittää pois - ei toisaalta juuri uuttakaan ostaa, ainakaan mitä vaatteisiin tulee. Lopputulos on niiltä osin toisinaan aika kaamea.

Haluaisin paremmin osata suunnitella, keskittyä, minimoida. Liittyy vähän kaikkeen, eikä vähiten ajankäyttöön. Toisinaan mietin: miten ihminen joka ei ole kodin ulkopuolella töissä voikin olla näin kiireinen...? (Olen huomannut jo kauan sitten mielessäni vaihtaa viimeisen sanan. Kyllä se on saamaton, ellei peräti laiska.)

Niin että opinnot jatkuvat. Toivoisin voivani olla tyhjästä täynnä ja siihen tyytyväinen.

Ps. Violet-blogin puolella raivataan nurkkia aiheeseen liittyen.

Marraskuun viimeinen viikonloppu

2009-11-29T08:54:00.002+01:00

Viikko sitten ottamani ruusunoksa on muuttanut väriään. Vai kaksi viikkoako siitä jo on? Asiat, päivät ja tapahtumat saattavat sekaantua tähän vuodenaikaan. Kalenterissa lukee muistettavia asioita, mutta ne huomaa kirjoittaneensa hämärässä väärälle sivulle. Kaikkea sellaista tapahtuu marraskuussa.

Eiliselle oli monta muistettavaa, ehdittävää. Suurin osa jäi ja unohtui, ei ehtinytkään. Syytän suunnittelun puutetta. Ei meillä oikeasti kiire ollut.

Unohtuneen (ja välttämättä tarvittavan liiman) hain juuri ennen kaupan sulkemista. Itsepalvelukassalla tapasin samalla kadulla asuvan ruotsalaismiehen. Kertoi tekevänsä vielä samana iltana maailman parasta omenapiirakkaa. Ajatuskin lämmitti. Kerroinkin sen.

Eisenniiväliioo

2009-11-28T09:46:00.001+01:00

Vaarini oli pilkunviilaaja ja tarkka kieliasioissa. Vanhempani ovat. Minä olen. Suvussa on muitakin. Kai tämä hiukan kulkee perintönä, vaikka se mihin kaikkeen mielenkiinto aikuisiällä kohdistuu riippuu toki paljon muustakin. Ja aina voi oppia lisää jos sitä mielenkiintoa on...

Kielioppivirheet rynnivät silmilleni. En mahda sille mitään että huonosti laadittu teksti on minulle muutakin kuin vain huono teksti. Minulle se on välinpitämättömyyttä ja - pakko myöntää - saan sellaisen kuvan että tekstin takana on joku jonka pitäisi olla aivan muissa hommissa. Puhun nyt sanoma- ja aikakauslehtien kielestä, ilmoituksista, virallisista tiedonannoista ja sellaisesta. Kirjoittakoon kukin vaikkapa oman bloginsa juuri niin kuin taitaa ja haluaa.

On tullut vuosien mittaan hyvin selväksi se, että meitä pilkunviilaajia katsotaan pahalla. Olemme nipoja ja nuttura kiristää, kuulemma. Ihmetellään eikö aikaansa voisi paremmin käyttää kuin että "metsästäisi" toisten virheitä tai arvioisi ihmisten henkistä kapasiteettia heidän kirjallisten tuotostensa perusteella. Kysellään että mihin sitä kielenhuoltoa edes tarvitaan? Eivätkö kaikki saa käyttää kieltä ihan kuten haluavat? Pitääkö sen olla niin "hienoa"?

No tuota.
Saahan sitä eikä pidä.
Ja voihan sitä puhua Suomessakin vaikka englantia vaan. Samahan se on kunhan viesti menee perille. (Tämä on yksi niistä yleisimmistä kommenteista joilla perustellaan kielenhuollon tarpeettomuutta....että kunhan tulee ymmärretyksi.)

Tämä kaikki tuli mieleeni nähdessäni tänä aamuna tämän ilmoituksen.
Sen kummemmin hakematta näen kymmenkunta juttua, jotka valitettavasti vievät huomion täysin aiheesta pois.

Niin nopeaan

2009-11-27T08:22:00.001+01:00

Iltaisin viiden, kuuden nurkilla yläkerran kylpyhuone muuttuu taikakomeroksi. Kattoikkunasta tuleva valo sinertää kaiken ja vastapäiset talot vääristyvät pisaroiden läpi katsottuna sopivan pehmeiksi. Tuuli vie pilviä niin vinhaan että sateenroiskeet ja puhdas taivas vuorottelevat nopeammin kuin ehtii ymmärtää. Eipäs juupas, kastuu ei kastu.

En minä ole ehtinyt ruokaa tehdä. Minun on pitänyt katsella taivaan värin vaihtumista tuolta taikakomerostani. Nämä hetket menevät niin nopeaan.

Nousee päivä

2009-11-26T11:30:00.002+01:00

Eilisiltana emme ymmärtäneet toisiamme ollenkaan, minä ja mies. Puhuimme kyllä samasta asiasta ja uskon että olimme oikeastaan samaa mieltäkin, mutta jotakin siihen tuli väliin, emmekä kuitenkaan olleet samalla puolella aitaa.

Minä hermostun ellen saa toista ymmärtämään mitä ajan takaa. Siitä en niinkään välitä jos toinen on eri mieltä. Siihen on toki oikeus eivätkä minun mielipiteeni aina ollenkaan ole niitä parhaimpia. Mutta se, että minut ymmärretään väärin, että tulkitaan toisin kuin haluaisin, että sanomiseni otetaan nurjasti - se kiukuttaa minua niin että meinaan pakahtua.

Sitten alan selittää kahta pontevammin ja se on yleensä virhe: se tulkitaan jankuttamiseksi ja toisinaan suorastaan käännytysyritykseksi!

Mieheni kanssa ei oikeastaan voi riidellä. Ensinnäkään hän ei juurikaan hermostu mistään, ei ota itseensä, ei katso tarpeelliseksi puolustaa henkeen ja vereen omaa näkemystään. Minä taas....haluan että "asia selvitetään", että puhutaan, puhutaan, puhutaan. Puhun hänet uuvuksiin, olen huomannut. En haluaisi ja harjoittelenkin muuta mutta on se vaikeaa.

Yksi on hyvä muistaa: aina tulee päivä uus. On turvallista tietää että kun tyhmä päivä laskee nousee aina uusi paljon kirkkaampi. Mieheni ei jää märehtimään, antaa anteeksi, aloittaa tyhjästä, ymmärtää ja suvaitsee. Onnekas minä.

Vilkutus

2009-11-25T11:02:00.004+01:00

Pää tyhjä ja onnellinen Pilates -tunnin jälkeen. Vilkutus kaikille!
Musiikiksi Gerswinin säveltämä Rhapsody in Blue. Tuota kun kuuntelee niin tuntuu ihan todennäköiseltä että Woody Allen sanoo kohta jotakin. Tämä on poikienkin suuri suosikki koska oli aikoinaan Disneyn Fantasia -filmissä. Ei auta New York -kuumeeseen mutta toimii kaikkeen muuhun!

Unelmoikaa

2009-11-24T08:32:00.001+01:00

Niissä puissa jotka näen ikkunasta kun tässä istun ei ole enää lehtiä. Eilisen myrsky hoiteli viimeisetkin maahan. Kun taivas on raskas ja maisema väritön ei ole epäilystäkään: nämä ovat nyt vuoden masentavimpia aikoja. Sellaisia aikoja, jotka monelle käyvät liian raskaiksi.

Mutta ei tästä pitänyt tällainen kirjoitus tulla. Sellainen piti, että ajatelkaas: kohta päivät taas pitenevät ja valo tulee takaisin. Ehkä hymyt ja hyvä mielikin jos ne nyt sattuvat olemaan muualla. Ei sillä että elämän pitäisi yhtä juhlaa ja naurua ollakaan. Kyllä kaikki muukin on tärkeää ja sinällään hyvä. Saahan sitä silti odottaa aikoja parempia.

***
Pienempi kysyi eilen että pidänkö New Yorkista. Sanoin että en tiedä kun en ole käynyt mutta kovasti kiinnostaa. Hän ehdotti että mennään. Bussilla pääsee kuulemma. 9 euroa vaan maksaa. Hän näki Simpsoneissa että nekin menivät. Homer oli tykännyt ihan kauheasti eikä se ihme olekaan. New York kun on pojankin mukaan "maailman kaunein maa, missä on kaikkea kiinalaistakin".

Älkää lakatko unelmoimasta. New Yorkista tai jostakin muusta.

Setä

2009-11-23T12:28:00.002+01:00

Kun tulin aamulla postista näin miten mies lyhistyi kadulle. Ei kaatunut vaan putosi alaspäin aivan hiljaa. Ei mitään kuulunut. Ihmisiä tuli paljon ympärille. Puhuivat hänelle, soittivat (ambulanssia, arvaan) ja yrittivät nostaa. Häpesin itseäni kun en muuta voinut kuin seistä käsi suulla. Ei sitä varmaan kukaan huomannut ja hyvä olikin että keskittyivät ihan toiseen ihmiseen.

Se oli vanha setä joka sattuu usein samaan aikaan lähikauppaan. Pari kertaa olen hänelle antanut ylähyllyn tavaraa koska hän ei ole kovin suora enää. Vanha setä jolla on kauniin siniset samettihousut. Jonkun isä, mies, vaari, jonkun poika.

Tiedän että kuva säilyy mielessäni pitkään. Setä jolla on kauniin siniset samettihousut vajoaa hitaasti alaspäin katuun asti. En oikein tiedä miksi mutta minulla on pala rinnassa edelleen. Ajattelen koko ajan: jonkun isä, jonkun mies.

Le dimanche matin

2009-11-22T15:04:00.003+01:00

Dimanche matin eli sunnuntai aamu.
Lähdimme koko perheellä pyörimään kummallisten tavaroiden keskelle.
Rahaa ei kulunut vaan täytimme päämme väreillä, muodoilla ja erikoisilla vehkeillä ihan ilmaiseksi. Lapset valittivat ensin että ei, ei kaupungille, on tylsää.

Kohta ei kuulunut enää muuta kuin "kato mikä toi on!", "mikä tuolta katosta roikkuu??" ja lopuksi "täällä olisi hieno asua".

Blaa blaa

2009-11-21T16:17:00.002+01:00

Eilen jouduin koulun pihalla yhden sellaisen uhriksi taas. Blaa blaa -nainen. Oikein täysiverinen sellainen olikin. Sellainen joka kysyy melkein ensimmäiseksi että mitä teet. Työpaikkaa tarkoittaa. Tai että mitä miehesi tekee. Työkseen. (Mikä taas epäsuorasti tarkoittaa että paljonko se tienaa ja oletteko minun silmissäni mielenkiintoisia vai ette.)

Voi tätä aikaa, voi näitä tapoja, näitä ihmisiä. Kun niin harva kysyy että mitä sinulle kuuluu...tai että oletko onnellinen...tai että mikä sinun nimesi on, noin alkuun.

Mutta työpaikoista udellaan ja ihmisiä arvotetaan niiden perusteella. Harmittaa että annan tämän tällaisen vaikuttaa niin paljon että vaivaudun kirjoittamaan edes.

Monenlaista tulee mieleen. Tekisi mieli vastata jotakin unohtumatonta, mutta eri tavalla kuin kysyjä odottaa. Vielä tekisi mieli kysyä että etkö muuta kysyttävää keksi, kerta kaikkiaan.

Ehkä panen lapun rintaan missä lukee: en ole kodin ulkopuolella ansiotyössä. En ole myöskään yhteiskunnan elätti sillä en ole hakenut mitään avustuksia enkä niitä näin ollen saa. Minua on myös turha taputtaa rohkaisevasti olalle vakuuttaen että varmasti kohta löydät jotakin.

(Kaikesta huolimatta yritän puoliväkisin uskoa siihen etteivät nuo blaa blaat tarkoita pahaa, sinänsä. Ehkä heistä on vain tullut puolivahingossa tuollaisia. Ehkä se on joku tauti, jonka taudinkuvaan kuuluu sekin, että keskustelukumppanin vaatteet ja varallisuudesta kertovat yksityiskohdat kyylätään päästä varpaisiin haukan katseella ja salamannopeasti.)

Uskolliset

2009-11-20T08:40:00.003+01:00

Luottoystävät pääsivät kuvaan. Nämä kengät ovat kulkeneet jaloissani jo vuosikausia, mutta eivät suinkaan ole vanhimmat edelleen käytössä olevat. Vanhin pari on hiukan yli kymmenen vuotta sitten ostamani mustat Kickers -nauhakengät. Ne olivat silloin kalleimmat koskaan ostamani kengät, mutta ovat vuosien mittaan tienanneet itsensä takaisin tuhannesti. Eivät vaadi paljon. Vain hoitoa ja rakkautta. Ettei potkita seinään.

Jotkut asiat pysyvät. Onneksi on pysynyt mieskin tuossa rinnallani. Pian viisitoista vuotta. Oho! Tämä laulu liittyy alkuaikoihin Göteborgissa. Tulen siitä edelleen hyvälle mielelle. Hyvälle mielelle laulusta ja kaikesta siitä muusta mitä se edustaa.

Pahvit ikkunoissa

2009-11-19T08:27:00.002+01:00

Naapurikadulla on talo tyhjillään ja pahvit ikkunoissa. Pihan talon edustalla on muuttunut ryteiköksi. Kuljen säännöllisesti ohi kauppamatkoillani enkä voi olla ajattelematta mitä ja miksi. Niin pitkään tuo on jo ollut noin.

Ihan pikkuisen ajattelen myös että tuleekohan tuo joskus vaikka pakkohuutokauppaan ...? Seuraamme miehen kanssa toisinaan vastaavia tapauksia ja voihkaisemme ääneen kun talon seinästä tai lehdestä saa lukea lopullisen myyntihinnan. Niin vähän! Tietysti paljon rahaa eikä varmasti koskaan meille mahdollista mutta vähän siihen nähden mitä saa. Kokonainen talo. Oho!

Mutta toisaalta...yleensä paljon korjattavaa, ehkä aivan perusteellinen remontti, pitkäaikainen taistelu rakennusmiesten ja paperiasioiden kanssa. Meidän kadullamme on talo jossa alkuperäistä on enää kuoret. Töitä on tehty kohta kaksi vuotta mutta hieno siitä näyttää tulevan. Aina kurkin sisään kun voin.

Muisto pimeästä

2009-11-18T20:13:00.006+01:00

Olen niin paljon joutunut pudistelemaan päätäni viime aikoina. Ei marraskuun kuulu olla tällainen. Ei täälläkään, vaikkei tänne pakkasetkaan kuulu. Mutta että plussaa viisitoista aina vaan ja Korsikalla uidaan ja maataan rannalla. En jaksaisi jauhaa säästä kuin vanha muori mutta kun se on niin kummallinen. Se sää.

Tuli mieleen juuri tänään ja lapsillekin kerroin:
kun olin suunnilleen sen ikäinen kuin he nyt menin isää töistä vastaan. Sovittiin että siihen Stockan joulukuusen viereen. Vanhan Stockan, Tampereella. Hiippailin sinne puoli viideksi ja oli niin pimeää että hiivatti sentään. Autojen lamput ja mainosvalot tekivät maisemasta jännittävän ja joulu oli ihan lähellä jo. Otin jo lapsena asiat aika kirjaimellisesti ja olin aika tosikko ja siitä seuraa että seisoin melkein kiinni sen kuusen rungossa.

Sitten mentiin ostamaan minulle talvisaappaat Otrasta koska isä sai sieltä jotakin alennusta jollakin kortilla. Kotiin tullessamme oli vieläkin pimeämpää jos se vain on mahdollista edes. Ja lunta oli paljon ja se piti ääntä ja voin muistaa sen äänen aina vaikkei sitä ole oikein moneen vuoteen saanut kuullakaan.

Ja miten nyt: niin kuin jo sanoin, ei ota talvi tullakseen vaan pelleilee mutta tiedän jo tämän kirjoittaessani että kun nyt tämän sanon niin huomenna on maassa hanki ja järvet jäässä koska minulle käy aina niin.

(Olen äärimmäisen hämilläni siitä että huomaan kaipaavani sellaista seitkytluvun lumitalvea mutta samaan aikaan mietin että olisipa vinhaa kun minkäänlaista talvea ei tulisi ollenkaan. Mitä tässä nyt enää voi sanoa?)

Pidän - en pidä

2009-11-18T08:33:00.004+01:00

Huomasin että Sting on tehnyt talvilevyn. Ei joululevyä (luojan kiitos!) vaan talvilevyn. Teki hän mitä hyvänsä niin pidän. Riittää että hän puhuu tai kävelee lumisten puiden välissä. Pidän siitäkin. Katsokaa pidättekö te. Hän on minun suosikki viisikymmentäkahdeksanvuotiaani.

Sen sijaan en pidä siitä etten enää tajua oikein mitään siitä miten tänne pitäisi kirjoittaa. Tarkoitan nyt tätä teknistä puolta. Kaikki on kummallista. En löydä entisiä nappuloita entisistä paikoista enkä osaa kohta enää.

2009-11-17T12:04:00.003+01:00

Kauppareissu.
Kulman kuppilan nurkkapöydän kirjailija on poissa. Ainakaan viikkoon ei ole näkynyt. Alan huolestua.

Lehtikaupan edessä mies nuhruisessa pikkutakissaan huutaa "Madame, olette ilo silmälleni!". Huudan että hän on joko kohtelias tai sokea. Sanoo olevansa hiukan molempia.

Ostokset pelkkää oranssia: Puolitoista kiloa mandariineja 1,69€, Elle -lehti 2 €, hunajapurkki 1,89 €, kilo porkkanoita 0,27 €. Total: 5,85 €. Merci.

Neidonhiuspuun lehdet ovat ihmeelliset. Kuin nahkaa.

Ei mitään Ruususen unta....

2009-11-16T08:53:00.002+01:00

Eilen kuljin pienen puiston läpi jota en ole ennen edes huomannut. Siellä kasvoi ruusuja ja ihmeellisiä pensaita. Taitoin mukaan pienen oksan molemmista vaikka takaraivossa soi ettei saa repiä kukkia. Mutta kun ilahdun niistä niin. Otan niistä kuvia ja iloitsen niistäkin.

Myydäänköhän muuten jossakin sellaisia unenestolaitteita? Olisi semmonen häkkyrä joka pantaisiin päähän jotenkin ja se päässään kyllä nukkuisi hyvin ja sikeästi muttei näkisi mitään himmeitä unia. Jos ei tuollaisia ole niin olisiko sitten sellaisia sanelukoneen tyyppisiä vehkeitä, jotka litteroisivat unet suoraan paperille? Alkaisi olla 12-osainen seikkailukirja valmiina kohtapuoliin tuommoisen toosan kanssa.

Valon väläyksiä

2009-11-15T11:12:00.003+01:00

Suurella kiitollisuudella, melkein hartaudella otan vastaan tämän ihmeellisen valon joka aina välillä täyttää huoneet. Tulee ikkunasta, kulkee peilin kautta toiseen, siitä yhteen nurkkaan jonne ei ilman apua koskaan yltäisi. Ei ainakaan näin syksyllä kun valoa on muutenkin vähän.

Jostakin syystä päivien kulku tuntuu kiihtyvän vuoden painuessa kohti loppuaan. Tunnen tämän aikaisemmilta vuosilta - hyvin tunnenkin! - mutta vauhti on vuosi vuodelta kovempi. Kuin marraskuut ja joulukuut kestäisivät vain viikon, pari. Ehkä se johtuu lyhyemmistä päivistä ja siitä, että päivät muuttuvat sekavaksi pullamössöksi kun on muka niin paljon kaikkea hoidettavaa.

Onneksi on siis noita valaistuneita hetkiä jotka pakottavat tuoliin istumaan ja vain katsomaan että oho, on sentään aika kaunista, ei kiire mihinkään ja kaikki hyvin. Että älä hosu, ihminen.

Kaikesta huolimatta huomaan jo ajattelevani tammikuuta ja sitä miten kaikki alkaa taas uudestaan. Uusi kalenteri, uusi vuosi. Mietin miksi pää edistää jo nyt.

Runoileva intiaani

2009-11-14T07:50:00.002+01:00

Pienempi poikamme rrrrrakastaa juhlia!
Syntymäpäiviä juhlittiin pari viikkoa sitten, koristeita ei ole riisuttu vieläkään ja mitäs tuosta, ensi viikonloppuna juhlat jatkuvat!

Hän rrrrakastaa myös tanssimista, sirkustemppuja ja pelleilyä. Musiikki näyttää menevän ihon alle ja rytmi suoraan verisoluihin. Hän panee tukkaan geeliä, tekee naamamaalauksia, haluaa oppia kutomaan ja lyömään naulaa kuten isä. Hän ihailee kissoja, autoja, sankareita ja oikeastaan melkein kaikkea. Joka päivä hän sanoo minulle: "mä tykkään sinä".

Ranskalainen koulu vaatimuksineen on toisinaan hänelle liikaa. Eilen tuli työvoitto runoudesta! Kuukauden tankkaamisen jälkeen hän osaa ulkoa syysaiheisen runon. Opettaja oli kirjoittanut punaisella vihkoon "finalement"- lopultakin - ja piirtänyt hymyilevän naaman. Bussissa kotimatkalla minulla oli kunnia saada kuulla runo kaksi kertaa lausuttuna.

Illalla poika kulki ympäriinsä ilman paitaa. Katseli itseään kaikista mahdollisista peileistä. Kulki ryhti suorana, sellaista pientä uhitteluakin. Sanoi: "Olen kuin intiaani Saharassa".

Pysy intiaanina. Niissä on jotakin jännää.

Korjaus!
Olen intiaani Saharassa. Niin hän sanoi. Ilman sitä "kuin". Siinä on vissi ero.

Hämärästä

2009-11-13T08:46:00.001+01:00

Voi näitä aamuja kun ei näe kuin hajavaloja ikkunoissa herätessään. Kun kaataa teetä päälleen (ei tahallaan mutta sattuu se silti) eikä lapsille löydy ehjiä, puhtaita, kuivia sukkia. Mistään ei löydy lappua siitä oliko tänään pojan museoretki vai vasta ensi viikolla, leipä on jäänyt kauppaan eikä miehellekään osaa sanoa mitään hyvää tähän aikaan, tässä hopussa.

Huomenna tämä on eilinen ja silloin viimeistään huomaa miten tärkeä, hyvä ja arvokas päivä tämäkin oli ja miten rakkaita nuo kolme. Linkistä lauluun joka saa minut aina hymyilemään.

Kierrän talon

2009-11-12T08:50:00.009+01:00

Muisto lapsuudesta:
isä heittää nahkatakin niskaan ja huikkaa ovelta että "kiertää talon". Taloa ei voinut kiertää kiertämättä koko korttelia. Joskus hän todenmukaisesti sanoikin "kiertävänsä korttelin".

Aikaa siihen kului toisinaan niin paljon että uskoin hänen kiertäneen pari muutakin korttelia tai kerta kaikkisesti eksyneen bingoon. Tai ehkä hän vain käveli hiljakseen pimeitä katuja, kuten minä eilisiltana. Hengitteli syksyn tuoksuja ja potki lehtiä. (Varmasti hän potki lehtiä ja potkii vieläkin.)

Ihan lähelläkin on niin jännittävän näköistä kun ilta pimenee ja ikkunoihin syttyvät valot. Itse voi nähdä sisään mutta minua kamerani kanssa tuskin monikaan huomaa.

2009-11-11T08:35:00.002+01:00

Saamme kaikki jäädä kotiin tänään. Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä on tänään 91 vuotta. Katselin suomalaisten sanomalehtien nettiversioita enkä näe yhdessäkään sanaakaan tästä asiasta. Puhutaanko siitä edes? Mainitaanko missään? Sota joka vei yli 8 miljoonan ihmisen hengen ja vaikutti suuresti koko maailman talouselämään (kaiken muun muassa) on minusta tärkeämpi asia kuin vaikkapa se, että Pekingissä satoi keinolunta...

Liput liehumaan!

2009-11-11T08:29:00.002+01:00

Minulta on kyselty teenkö tänäkin vuonna lippunauhaa. Kyllä vaan, tarjolla on taas.
Vitosella viiden metrin punainen nauha, ranskankieliset liput. Laittakaa halukkaat sähköpostia!

Heijastuksia

2009-11-09T20:47:00.003+01:00

Eilen illalla seisoin peilin edessä. Minun puolivartalopeilini, hiukan yli 140 senttiä ja 32 kiloa heijasti vääristämättä kuvan minusta itsestäni yli kolmekymmentä vuotta sitten. Sama raivo, sama jääräpäisyys - sama puupäisyys.

Minä sanoin: ei haittaa, ei maailma tähän kaadu
Peili vastasi: kaatuupas, saan rangaistuksen, kuolen, joudun käymään saman luokan uudelleen
Minä yritin vielä: en ole vihainen, itseäsi vaan harmittaa
Peili karjui takaisin: olen varma että te haluatte etten onnistu kokeessa
Minä (ottaen peilin syliin): istu siinä, unohda kokeet, ota kuumaa maitoa.

Peili nukahti sohvalle viereeni täysissä pukeissa ja oli yht’ äkkiä aivan kuin pieni käsipeili vain.

Aamulla varoin hinkaamasta peilin pintaa yhtään. Emme puhuneet sanaakaan eri ilmastotyypeistä. On raskasta olla samaan aikaan laiska ja hyvin vaativainen omaa itseään kohtaan. Iso peili sen tietää.

2009-11-09T08:40:00.000+01:00

Piti kirjoittaa oikein lista tällä viikolla muistettavista asioista. Siinä on kahdeksan kohtaa. Kaikki asiat olisivat yksistäään aivan tuosta vaan -hommeleita ja nautinnollisiakin, mutta kun ne ovat yhdessä niitä onkin liikaa ja ne aavistuksen ahdistavat. Tiedän silti kaikesta selviäväni koska liikoja minulta ei vaadita tälläkään viikolla. En minä eikä varsinkaan muut. Itse olen itseni pahin piiskuri.

Eilisellä kävelyretkelläni huomasin että hyvinkin lähellä on monta kivaa juttua joista en ole tiennyt. Minulla on edelleen niin paljon uutta ja tuntematonta ihan kotinurkilla! Vanhaa, kulahtanutta ja rupista, toisaalta myös uudenkarheaa, kiiltävää, kallista ja hienoa. Ei turhaan sanota että Brysselissä köyhyys-rikkaus, ruma-kaunis, vanha-uusi elävät rinta rinnan.

Ja nyt uusi viikko alkakoon.

Kävelyllä

2009-11-08T16:49:00.003+01:00

Tänään oli niin ihana valo.
Kävelin ympyrää kilometrin säteellä. Otin paljon valokuvia. En nähnyt melkein ketään.
Nukkuvatko muut vielä kymmeneltä? Onnittelin itseäni siitä että minä en nukkunut.

Kurkistus

2009-11-07T09:32:00.007+01:00

Kun on puhe asioista joista pidän, joihin suhtaudun melkein intohimoisesti (elokuvat, kirjat, musiikki....) pidän aivan mahdottomuutena laatia numeroitua listaa. Ylipäätään listojen teko on minulle vaikeaa ja vastenmielistä siksi, että tunnen tekeväni vääryyttää yhdelle jos panen toisen toista ennen, tunnen suurta tarvetta selittää ja kärsin siitä että kaikki ei "mahdu listaan". Myös valintakriteerit tuottavat päänvaivaa ja saatan miettiä tarpeettoman pitkään milla perusteella joku kirja pääsee listaan ja toinen ei, ja että toisenlaiseen listaan taas kävisi erilaiset kirjat kuin juuri tekeillä olevaan.

Kuten huomaatte osaan tehdä hienoja härkäsiä!

Raotan tässä nyt kuitenkin hiukan kirjallista makuani kriteerinä vain ja ainoastaan se, että kirja on tuntunut minussa. Tietenkään nämä eivät ole missään järjestyksessä. En minä siihen pystyisi ainakaan kun vaadin totuudessa pysymistä. (Kuulostan huomattavasti kuivemmalta tyypiltä kuin olen.)

Mika Waltarin novellikokoelma 10 Waltaria
Olen lukenut tämän arviolta kaksikymmentä kertaa kokonaisuudessaan, sitäkin useammin joitakin tiettyjä novelleja vain. Otan kirjasta kuin tarjottimelta kulloiseenkin tunnelmaan sopivan. Tunnen novellit jo niin hyvin että tiedän tasan mitä saan. Luin tämän ensimmäisen kerran 20-vuotiaana. Pidän siitä että kun vuosia ja kokemuksia tulee lisää, muuttuu tekstikin tavallaan, vaikka tietty perusvire ja tunnelma on aivan sama. Tästä kirjasta kokonaisuudessaan jää samalla kevyt ja raskas olo. Jotakin kipeän kaunista näissä tarinoissa on joka kerta.

Jan Myrdal, Barndom
Tätä en olisi takuulla löytänyt ellen olisi opiskellut pohjoismaista filologiaa. Kirjallisuuden opettaja Benny (jolla oli pitkä tukka ja joka oli Jokkmokk:ista kotoisin ja johon taisin aavistuksen ihastua) suositteli tätä. Myrdal kertoo minä-muodossa lapsuudestaan kahden hyvin tunnetun ruotsalaisen lapsena eikä lapsuus ollut aina niin kovin kaunis. Kirja herätti suuren kohun ilmestyttyään ja etenkin tunnetun lastenpsykologin (Alva Myrdal, Janin äiti, siis) kasvatusmetodit puhuttivat paljon. Kuin luin minulle tuli mieleen Peltirumpu -elokuvan Oscar. Muistatteko?
Jos joku innostuu, suosittelen mieluusti Myrdalilta lisää luettavaa. På svenska, naturligtvis.

Joel Haahtela, Elena
Tämä on nyt tässä koska muistan jo ensimmäisellä sivulla ajatelleeni: millaista kieltä!
Muistan että luin kirjan suurin piirtein yhteenmenoon, seisaallani välillä, katua ylittäessäni, syödessäni. Halusin ehdottomasti tietää millainen mies kirjoittaa tällaista tekstiä. Pidin siitä etten saanut ihan heti kaikkea selville. Oli aavistuksia ja se tunnelma, se tunnelma. Kuin katselisi elokuvaa, kuin olisi yhdessä tietyssä kaupungissa yksin sen kaduilla.

Siri Hustvedt, Kaikki mitä rakastin
Kuuluu niihin kirjoihin joiden tunnelma seuraa silloinkin kun kirja on kiinni. Henkilöt jäävät roikkumaan paidanhelmaasi ja huomaat melkein puhuvasi heille. Etenkin Violetin näin edessäni, tosin erilaisena kuin millaiseksi hänet kirjassa kuvaillaan. Tumma, ihan aavistuksen ahdistava ja pelottavakin, tämä kirja. Väkevä. Sattui hiukan kun ajattelin omia poikiani. Mitä jos...?
On kestänyt kaksi lukukertaa. Ehkä vielä joskus.

Donna Tartt, Jumalat juhlivat öisin
Hyvä ystäväni jankutti tästä vuosikausia eikä turhaan jankuttanutkaan. Tämän jälkeen ei oikein mikään kirja tunnu hetkeen paljon miltään, saati että kehtaisi itse riviäkään raapustaa. Miten kirjalija sen tekee? Miten hän luo jännitteen joka ei katkea, miten tekee niin elävät henkilöhahmot ja kaiken muun? Ihan kuin omatkin kädet olisivat sotkeentuneet vereen, ihan kuin olisi itsekin ollut osallisena jossakin kamalassa ja tuntisi nyt epämääräistä syyllisyyttä!

William Golding, Kärpästen herra
Luin alle kaksikymppisenä ja vaikutuin kovasti. Luin myöhemminkin eikä asia ollut muuttunut.
Raaka. Karmeakin. Ote pitää. Lapset voivat olla maailman suurimpia raakalaisia.

Dostojevski, Rikos ja rangaistus
Kävin alle kaksikymppisenä katsomassa Kaurismäen Rikos ja rangaistus -elokuvan luultavasti viiteen, kuuteen kertaan. Rakastuin Markku Toikan "Rahikaiseen" niin kovin, että halusin lukea millainen Raskolnikov oli. Luin paksun kirjan lähinnä öisin. Rikos, syyllisyys ja painava tunnelma seurasivat päiviinkin. Viikon verran siinä meni, suunnilleen. Ei siihen oikein muuta mahtunut ajatuksiin. Puhuin päivisin varmaan aika pehmeitä.

Michael Cunningham, Tunnit
Olen lukenut tämän moneen kertaan. Myönnän, että ensimmäisellä kerralla ei oikein mennyt jakeluun. Oli huono hetkikin. Sekoilin henkilöiden kanssa. Sitten katsoin elokuvan (ja senkin olen katsonut moneen kertaan, tämä on ihan ominaista minulle!) ja luin taas kirjan. Pidän kirjan kielestä. Pidän siitä että joku tuntuu osuvan minuun itseeni. Minulle tulee epämääräisen levoton olo tästä. Sellainen, kuin elokuvan musiikista. Kuin olisi vähän irti eikä tietäisi mihin tarttua.

Olen täysin uupunut tämän listan kirjoittamista. Mielessä on kuitenkin jo toinen lista.

Tarkkanäköisyyttä

2009-11-06T10:22:00.002+01:00

Olen minä sen aina tiennyt että kehosta voi lukea asioista. Siitä millaiselta se näyttää, missä asennossa se kulkee ja miten sitä käytetään voi paljonkin päätellä. Jos voi koskettaa saa vielä tarkempaa lisätietoa.

En silti voi lakata ihmettelemästä erään tietyn pilatesopettajan tarkkanäköisyyttä. Olen tavannut hänet nyt vain neljästi mutta olen jo kuullut itsestäni asioita joita (näin väitän!) eivät varmaan monet läheiset ystävänikään minusta tiedä, huomaa ja joita tuskin itsekään tiedostan kaikkia.

Tuntuu lähes taianomaiselta miten joku voi tietää minun liikuntahistoriastani niin paljon ilman että suullani kerron mitään. Ihmettelen myös kuinka jo ensimmäisen tapaamisen aikana voi niin oikein havaita vaikkapa sen, että pyrin täydellisyyteen. En ole myöskään ollut tietoinen että minun solmuni ja lukkoni ovat niin näkyviä...ja puhun nyt henkisestä puolesta.

Olen niin onnellinen tästä pilateksesta. Vähän kuin olisi uskoon tullut, luulisin. Kaiken lisäksi tämä taisi tulla elämääni ihan parhaaseen mahdolliseen aikaan. Se ei kyllä ole sattumaa, sillä olen aktiivisesti etsinyt "sitä jotakin". Tähän palaa nyt aikaa ja rahaa mutta olen jo varma että kaikki tulee monin verroin jossakin muodossa takaisin.

Tekeillä

2009-11-05T09:09:00.007+01:00

Sateesta huolimatta/sateen vuoksi kaikenlaista tekeillä. Pään on hyvä olla kun kädet tekevät työn. Viettäkää hyvä päivä. Omani alkoi erinomaisesti pilateksessa.

Ymmärrän....

2009-11-03T18:25:00.002+01:00

Olen väsyneempi kuin vähään aikaan. Tiedän sille montakin syytä.
(Aina syitä hakemassa....Miettimässä mistä johtuu tämä tuo ja se, minkä seurausta mikin.
Jotkut osaavat vain olla ja elellä ja katsoa mitä tulee.)

Yksi suuri rasitteeni on tarve ymmärtää ja selittää kaikki. Järjestää, lokeroida, palastella. Saada selville. Se on tiedonhalun ikävä puoli. Kyllä minä toisinaan osaan antaa olla, tulla, mennä ihan analysoimatta. Aika harvoin kyllä ja esimerkiksi nyt en ollenkaan. Koneisto alkaa raksuttaa sillä sekunnilla kun avaan silmäni. En ole niitä jotka ovat ensimmäisen tunnin jossakin muualla. Illalla huomaan toisinaan että olen ajatellut itseni uuvuksiin. Sellaistakin tapahtuu.

Jos tämän lisäksi on varmistelija, ennakoija ja ehkä vielä jossakin määrin paniikkiin taipuvainen niin eipä käy tylsäksi tämä elämä. Ja tämä oli nyt sitten sellainen kyyninen loppulausahdus.

2009-11-03T08:38:00.001+01:00

Sunnuntaina oikeastaan vasta tuntui ensimmäisen kerran että no nyt. Onhan jo aikakin. Ehtii hiukan vielä syksyä ennen kuin saa sanoa että talvi tuli.

Haluaisin keskittyä johonkin ihan täysin mutta mieli lepattaa sinne tänne. Yritän käyttää kirjoja ankkureina, mutta aina joku keskeyttää. Se on tämä loma tällaista.

Hiukan järjestelyn makua

2009-11-02T12:28:00.002+01:00

Poikien loma jatkuu tämän viikon.
Minulla ei kai sellaista koskaan olekaan - tai sitten on aina.
Miten sitä nyt sitten katsoo.

Olen iloinen siitä että olen saanut raivattua makuuhuoneemme. On niin paljon parempi olo kun tyhmät pahvilaatikot eivät täytä nurkkia ja kun vaatteet ovat kaapissa eivätkä lattialla. Omistani puhun. Mies ei heittele tavaroitaan mihin sattuu.

Mutta turha luulo että koko yläkerta olisi jollakin tapaa siistiytynyt. Ehei, on ne muutamat neliöt jotka on pyhitetty Tauluille, Keksinnöille ja Kokeille. Siellä on maalituubien, liimaputkiloiden, värikynien, vanhojen lehtien ja kirjojen yksinvaltius. Siellä on kaikki se mihin kukaan muu ei saa koskea. Siellä lattiaan liimautuneiden paperinpalojen ja pesemättä jääneiden pensselien keskellä saa aavistuksen minun todellisesta luonteestani...

Kaksin

2009-11-01T08:56:00.002+01:00

Kymmenvuotiaani pyysi että jos metrolla pääsisi ajelemaan. Ja niin, että vain hän ja minä.
Pitkä aika edellisestä kerrasta ja hän niin tykkää. On aina tykännyt. Ihan pienenä keräsi Parisiin metron lippuja, yksi ensimmäisistä sanoista oli juna ja kiskot ja asemat ovat aina kiinnostaneet.

Perjantaina mentiin. Olin aivan unohtanut miten miellyttävää seuraa poika voikin olla. Olosuhteiden vaan pitää olla hyvät. Nyt ne olivat ilmeiseti optimaaliset, sillä minullakin oli oikeasti hauskaa hänen seurassaan. Luuhasimme kirjakaupassa tunnin verran. Puolet siitä kului sanakirjaosastolla. Kiinnostusta herätti sanojen alkuperästä kertovat kirjat ja minikokoiset ranska-japani -oppaat. Apollo kahdeksasta kertovan romaanin ostimme kotiin kun se oli kuulemma juuri se mitä haluaisin ja sen kyllä uskon.

Tarjosin hänelle lounaan ja ruokapuheina oli Nicolas Sarkozy ja etenkin hänen kehonkielensä. Poika sanoo että presidentti sanoo niin ja noin muttei se ole totta. Puhuimme myös siitä miten selvitetään 30 prosenttia jos hinta on 179 euroa ja tulimme siihen tulokseen että silkkimekko kannattaa jättää roikkumaan sinne missä se olikin. Ettei isä revi housujaan.

Hän kysyi eikö olekin ihmeellistä että nollaa ei voi jakaa millään ja halusi tietää pidinkö koulussa enemmän jako- vai kertolaskuista. Ajoimme yksillä tietyillä rullaportailla kolme kertaa peräjälkeen sillä ne ovat ensin portaiden muotoiset, sitten muuttuvat suoraksi matoksi ja sitten taas portaiksi ja ovat sen takia aika erikoiset. Poika pysähtyi kesken ja sanoi että Pariisissa oli samat ja taas minä mietin kuinka paljon lapsi voikaan muistaa.

Nuoret tytöt ja aikuiset naisetkin katsovat poikaa kaksikin kertaa. Aika usein kuulee supinaa että voi miten suloinen. Hän ei vielä huomaa sitä. Minä huomaan ja tekisi mieli huutaa kaikille että suloinen tämä onkin, aivan uskomattoman ihana lapsi!

Hyvilläni

2009-10-29T17:04:00.002+01:00

Olen hyvilläni.
On taas olo että kyllä tää tästä ja kaikkihan sujuu kuin itsestään. Ei tällaista aina ole. Ollenkaan.
Mies on lomalla myös ja kaikki tuntuu niin erilaiselta kun asiat ovat näin. Posti toi tänään Sari Vuoriston Irti -kirjan, jonka tuntematon nainen halusi lähettää minulle. Ajatelkaa miten kilttiä! Olen tämmöisestä niin kiitollinen.

Huomenna on pienemmän syntymäpäivät. Hän huokailee säännöllisin väliajoin kädet teatraalisesti rinnan päälle ristittynä: "oi miten ihanaa kun on synttäri!". Hän neuvoi minua aamulla miten voisin ihan helposti tehdä hienon kakunkin jossa pitää olla päällä suklaasta tehty laatta missä lukee ("kiemurakirjaimilla") että jouex anniversaire. Sanoin että jos leipomosta kuitenkin. Kirjoittavat siellä niin paljon parempia kirjaimia ja vähän muutenkin.

Mutta tämäkään päivä ei ole vielä ohi. Ehtii vielä paljon hyvää ja kaunista.

Hyvä meitä

2009-10-29T07:17:00.005+01:00

Kävimme EXPO C’est notre Terre 2 -näyttelyssä. Numero "2" tarkoitti meille uutta näyttelyä jo näkemämme numero ykkösen jatkoksi. Olisi pitänyt lukea nettisivut ennen eikä jälkeen visiitin.
Näyttely oli nimittäin jatkoa suuren suosion saaneelle ykkösosalle ja se oli likipitäen sama kuin jo näkemämme, loppupuolen uusia asioita lukuunottamatta.

Mutta kyllä se hyvä on. Kertauskaan ei ole pahasta näissä asioissa. Pidin kovasti muutamista aiheeseen liittyvistä taideinstallaatioista.

Aina ei voi valita

2009-10-28T08:44:00.001+01:00

Jos nyt saisin valita lähtisin aivan yksin hyvin pitkälle kävelylle. Menisin metsään kaikista mieluiten. Raittiiseen ilmaan ja puiden puolihämärään. Minulla voisi olla kamera mukana tai sitten ei. Eväät olisivat, koska viipyisin pitkään. Istuisin kannolla ja ottaisin höyryävää juomaa termospullosta.

Mutta menenkin ilmastonmuutosta käsittelevään näyttelyyn. Menemme kaikki. Saa nähdä mitä siitä tulee. Pelkään ettei siellä ainakaan saa istuskella kannoilla. Toisaalta...tämä on poikien ehdotus. Ehkä tämä onkin hyvä idea.

Aseina kynttilät

2009-10-27T08:38:00.002+01:00

Ilta oli jo pimeä kun tulimme eilen koulusta. Puoli kuusi oli kun avasin alaoven. Huomasin kellojen siirtämisen vaikutuksen oikeastaan vasta silloin. Illan tunnit ovat kovien lyhyet ja riittämättömät kaikelle sille mitä pitää tehdä, puhuttakaan siitä mitä haluaisi tehdä. Nyt illat ovat vielä kaiken lisäksi entistä pimeämmät. Ei se mitään. Meillä on aseina kynttilät.

Englannin opettajan terveiset pienemmän vihossa: "Onko pojallanne jokin ongelma silmässään? Hän kieltäytyy lukemasta taululta koska ei näe hyvin ja kertoo olleensa silmäleikkauksessa."

Isompi kertoo maalauskerhosta: "Kaikki tytöt pitävät siellä kauheaa meteliä. Vain minä ja yksi toinen poika ollaan hiljaa ja maalataan. Se meteli haittaa. Kohta lähetän kirjeen opetusministeriöön."

Ihan hyvä että loma alkaa huomenna.

Vanhoja asioita

2009-10-25T19:35:00.002+01:00

Kun on viettänyt päivän paikassa joka on rakennettu 1300-luvun lopulla niin saa mukavasti vähän tuota perspektiiviä asioihin...Että mikä on kauan sitten, mikä on vanhaa ja tuolla lailla.

Porte de Hal on toiminut porttina Brysselin kaupunkiin, vankilana ja vaikka mitä. Nykyään kokonaan restauroitu ja toimii museona. Haarniskoita sun muuta. Hyvin vaikuttava paikka jonka ylimmästä kerroksesta näkee yli koko kaupungin. Kävelymatkan päässä meiltä - ellei tarvitse noiden kahden kanssa kävellä...

J-asioita

2009-10-24T13:31:00.002+02:00

Puhun j-asiasta tässä vaiheessa vuotta vielä mieluusti peitenimellä. Minä en ole j-ihmisiä - jos sillä tarkoitetaan sitä että asiaa aletaan valmistella kuukausikaupalla etukäteen. Tai ylipäätään pahemmin valmistella, tehdä (vielä pahempi ajatus minulle). Olen vuosi vuodelta vakuuttuneempi siitä että se tulee ihan itse, on aina tullut, ja on sitten jokaisen pipon alla se miten siihen suhtautuu ja mitä siitä saa irti ja muistoihin. Toivon etten vie kenenkään j-mieltä ajatuksillani. Tarkoitus ei ole sanoa että mikään sinänsä olisi "oikein" tai "väärin". Kukin tavallaan, mutta senhän te jo tiedätte.

Mutta suhtautuu asiaan miten hyvänsä niin j-asiat alkavat tuntua ympärillä vaikka kulkisi laput silmillä. Voi joutua nimittäin vaikka j-musiikin yllättämäksi heti marraskuun alussa. J-koristeita olen jo nähnyt eikä se tuntunut kovin kivalta. Kai tähän tottuu.

J:n vietosta on puhuttu myös jo. Miehen sisarusten mielestä olemme jo myöhässä. Puhelin soi aiheen tiimoilta päivittäin ja meilit sinkoilevat. Valmisteilla on sisarusten kokoontuminen perheineen. En tiedä missä ja miten, kysyn sitten kun asia on lopullisesti päätetty. Tässä vaiheessa mielipiteitä ja ehdotuksia satelee vielä siihen malliin, että pidän parempana pysytellä kaiken ulkopuolella. Yksi on varma: kaikki pääsevät valmiiseen j-pöytään ja se tuntuu ihan mukavalta.

Olen sentään ihan hiukan tehnyt j-asioita jo. Ostin tänään kaksi pientä juttua j-kalenteriin pantavaksi. Kokemuksesta muistan että yllätysten keksiminen voi käydä paniikissa yllättävän työlääksi. Muuten aion pitää vielä pään kylmänä. J olkoon mielessäni vielä sellainen pieni punainen kajastus jossakin hyvin kaukana...

Puoleen päivään mennessä ajateltua

2009-10-23T12:19:00.002+02:00

Aamulla vanha rouva kyseli kovaan ääneen että mistä alkaen ruokakaupoissa roikotetaan kuolleita katonrajasta?! Tyhmiä Halloween-koristeet minustakin ovat, siksi nauroin nyökytellen.

Tyhmiä ovat muotilehdetkin. Selasin muutamaa kaupassa ja jätin sinne. Nyt ainakaan en tunne mitään tarvetta tuoda niitä kotiin. Olen jotenkin aivan kurkkuani myöten täynnä niitä tekokohtalokkaita naamoja ja samoja poseerauksia joka hiivatin lehdessä. Ihan huvittavia jotenkin.

On niin kivan lämmintä. Kosteaa kyllä, mutta leppoisaa. Siksi jään silittämisen sijasta istuskelemaan auringonläikkiin. Tänä syksynä ei ole satanutkaan kovin paljon. Terassilla on vielä aika paljon ruiskukkia ja yrtit aivan kunnossa.

Pienempi on niin onnellinen. Pääsee maaliskuussa luokkansa kanssa kolmen päivän leirikouluun Ranskaan. Varmisti moneen kertaan että ollaanhan siellä sitten varmasti yötä - ja huokaisi helpotuksesta kun kuuli että kyllä vaan.

Uusin suosikkisössöni: purkki luonnonjugurttia kulhoon, päälle mysliä ja aika iso lusikallinen juoksevaa hunajaa. Ei mikään uusi keksintö mutta toimii pienen unohduksesta johtuneen tauon jälkeen.

PS. Violet:in puolella on inventaario tehty!

Muistutus

2009-10-22T08:11:00.003+02:00

Puoli seitsemältä oli vielä pimeää. Vain hajavaloja siellä täällä harvoissa ikkunoissa.
Tein samat asiat kuin joka aamu ja sen lisäksi kudoin kiireellä loppuun pienemmän pojan ranteenlämmittimet, joita jo odotettiin malttamattomana. Kaikki söivät täsmälleen samat jutut kuin joka ikinen aamu, samoin sanankääntein komensimme poikia pyjamasta päivävaatteisiin, samaan tapaan kuin joka aamu sukka, vyö tai alushousut olivat kateissa. Ja kuten aina, meluinen sakki lähti ovesta myöhässä.

Minä jäin, kuten aina. Otin toisen kupin teetä.

Tunnen samaan aikaan uupumusta siitä että kaikki on aina sitä samaa ja suurta haikeutta siitä, että kohta se kumminkin loppuu. Ei ihan ensi vuonna vielä, mutta muutaman vuoden päästä kaikki on varmasti jo monessa mielessä niin erilaista. Ja se on ihan kohta.

Muistutus taas itselle: nauti tästä ajasta ja näistä asioista. Ihan kaikesta. Ole läsnä, kuuntele niitä jotka sinulle puhuvat. Katsele ja näe. Luota hyvään.